Antiikin Kreikka ja länsimaisen sivistyksen synty (n. 750 - 100 eaa.)

Etelä-Kreikan mykeneläinen kulttuuri (n. 1600-1200 eaa.) kehitti n. 1400 eaa. tavukirjoituksensa, Lineaari B:n, minolaisen mallin mukaan. Mykeneläisten kieli oli indoeurooppalaista, samoin kuin Anatoliassa samaan aikaan valtakuntaa rakentaneiden heettiläisten kieli. Foinikialaisten äännekirjoitusta käyttänyt kulttuuri kukoisti Välimeren itäpuolella n. 1200 eaa. alkaen, ja sen merenkulkijat olivat merkittävä tekijä Välimeren kaupassa vuosisatojen ajan.

Mykeneläinen ja heettiläinen kulttuuri tuhoutuivat pitkällisen kuivuuden heikentämänä; tosin nk. merikansojen hyökkäykset antoivat viimeisen silauksen. Seurasi satoja vuosia kestänyt 'pimeä aika'; esim. kirjoitustaito unohtui. Rautakausi alkoi Kreikassa doorilaisaikana n. 1050 eaa. Pimeä aika päättyi n. 750 eaa., kaupunkivaltioiden ja foinikialaisilta omaksutun kirjoituksen kehittyessä. Vaikka Rooma perustettiin - tradition mukaan - samoihin aikoihin, kesti vuosisatoja ennen kuin se nousi kreikkalaisten kilpailijaksi.

Noin 600 eaa. alkaen Kreikassa kehittyi uusi ajatusmalli, filosofia eli pyyteetön tiedonjano; termin alkuperäinen merkitys oli 'viisauden rakkaus'. Kulttuurin nk. klassisena kautena v. 480-338 eaa. Ateenasta kehkeytyi sivistyksen keskus.

Homeros n. 730 eaa.

• Nimi, joka on liitetty kahteen kreikkalaiseen eepokseen, Ilias ja Odysseia. Homeroksen teokset ovat sankaritaruja, jotka perustuivat jo n. 500-vuotiseen lauluperinteeseen mykeneläisten sotaretkistä [luomismyyteistä, ks. Hesiodos]. Heinrich Schliemannin (1822-1890) vuonna 1870 aloittamat arkeologiset kaivaukset osoittivat, että runoelmilla on historiallista pohjaa; heettiläisen tausta omaava Troijan kaupunki tuhoutui 1260-luvulla eaa.
  • Friedrich Wolf esitti 1795, että Homeros ei ollut kirjoitustaitoinen. 1920-luvulla Milman Parry alkoi puhua 'suullisesta' kirjallisuudesta (engl. oral literature). Ei tiedetä, mitä Homeros loppujen lopuksi teki perinteelle ansaitakseen maineensa.
  • Egyptiläisen kulttuurin nk. myöhäiskausi ajoittui vuosille 672-332 eaa. Kiinan Zhou-dynastia, 1122-256 eaa., piti sisällään maailman ensimmäisen feodaalisen kauden 722-481 eaa. Meso-Amerikassa olmeekit vaikuttivat n. 1200-400 eaa., ja zapoteekit kehittivät amerikkalaisen kuvakirjoituksen alkeet n. 700 eaa.
• Eepokset kuuluvat epiikkaan eli sanataiteen lajiin, jossa pääpaino on kertovalla puolella. Epiikan alalajeista vain runomittainen eepos syntyi antiikin aikana, suorasanainen novelli ja romaani paljon myöhemmin. Proosa, jolla tarkoitetaan suorasanaista tyyliä, otettiin kuitenkin asiatekstissä käyttöön jo klassisella ajalla [ks. Thales; Herodotos ja Thukydides].
  • Epiikan lisäksi sanataiteeseen lasketaan draama [ks. Aiskhylos, Sofokles ja Euripides] ja lyriikka [ks. Sapfo]. Myöhemmin myös esseetä on kuvattu kirjallisuuden potentiaaliseksi lajiksi: asiaproosan kirjalliset arvot voidaan huomioida sen menettäessä ajankohtaisuutensa.

Hesiodos n. 700 eaa.

• Vanhin varmasti tunnettu kreikkalainen eeppinen runoilija [vrt. Homeros]. Tunnetuimmassa teoksessaan Theogonia (Jumalten synty) Hesiodos kokosi perinteiset, alunperin mesopotamialaiset ja hurrilais-heettiläiset jumaltarut yhtenäiseksi järjestelmäksi.
• Teoksessa Erga kai hemerai (Työt ja päivät) Hesiodos antoi mm. maanviljelyä koskevia neuvoja ja korosti kovan työn ja hyveellisyyden merkitystä elämässä. Teoksessa esitetään varhaisimpia tunnettuja taloustieteellisiä pohdintoja: Hesiodos ymmärsi, että taloudessa on kyse rajallisten resurssien ongelmasta. Hän ymmärsi myös kilpailun merkityksen tuotannon motivoijana, mutta korosti mahdollisimman suurta yksiköiden omavaraisuutta: kaupankäyntiin [ks. Solon; Platon] suhtauduttiin epäillen.
• Kreikkalaisessa kulttuurissa maailman luomista kuvasivat myös nk. orfilaisuuteen liittyvät eeppiset runot, joista syntyi 500-luvulla eaa. jopa uskonnollinen liike. Sielunvaellusoppeineen orfilaisuus vaikutti myöhempään mystiseen ajatteluun [ks. Pythagoras; Platon]. Arkielämässä uskovaiset saivat jumalilta vastauksia oraakkelien kautta; näistä tunnetuin sijaitsi Delfoissa [ks. Zenon ja Khrysippos]. Myös esi-isiä palvottiin perinteiseen tapaan. Tämän laajemmin ei varsinaisia uskontoja tunnettu: kun muualla maailmassa koulutuksen systemaattinen järjestäminen oli seurausta uskontojen 'virallistumisesta', Kreikassa filosofialla oli suurempi merkitys [ks. Platon; Aristoteles; Isokrates].
  • Ennustuksia tarjosivat myös astrologit: taivaankappaleiden katsottiin vaikuttavan maailman tapahtumiin. Astrologia oli peräisin Mesopotamiasta, ja alkujaan uskonnollinen ajattelutapa: taivaankappaleiden oletettiin olevan jumalolentoja.
• Muualla syntyneitä uskontoja:
  • Zarathustralaisuus; Zarathustran (n. 630-553 eaa.) perustama uskonto.
  • Taolaisuus; Laotse (604-531 eaa.) kirjoitti Tao te ching -nimisen teoksen, josta syntyi sekä uskonnollinen liike että filosofia. Se pyrki selittämään maailmankaikkeutta vastakohtaisuuksien, yinin ja yangin, avulla (mies ja nainen, talvi ja kesä, ...) [ks. Thales].
  • Buddhalaisuus; Siddhartha Gautaman (n. 563-483 eaa.) eli Buddhan ('valaistunut') perustama uskonto.
  • Hindulaisuus; Upanisadit kirjoitettiin 500-luvulla eaa.; vanhin osa nk. Veda-kirjallisuutta on lähes tuhat vuotta vanhempaa.
  • Kungfutselaisuus; Kungfutse (551-479 eaa.) oli ehkä ennemmin filosofi kuin uskonnon perustaja.
  • Juutalaisuus; Vanha testamentti syntyi n. 1200-160 eaa. Nykyisessä muodossaan yksikään kirjoista ei ollut valmis ennen 400-lukua eaa., joten ne ehtivät saada vaikutteita Mesopotamian pakkosiirtolaisuuden kaudella etenkin zarathustralaisuudesta. Monet kristinuskon [ks. Kristus] ja islamin [ks. Muhammad] peruskäsitteistä (monoteismi, ylösnousemususko) syntyivät näiden kovien aikojen inspiroimana.

 Solon n. 640 - 560 eaa.

• Lainsäätäjä, joka lievensi lakien ankaruutta [ks. myös Aristoteles; Tacitus]. Solonin uudistukset rajoittivat ylhäisön valtaa; kansalaiset mm. jaettiin neljään luokkaan, joille kullekin annettiin valtiollisten oikeuksien lisäksi myös velvollisuuksia varallisuutensa perusteella; puhutaan timokratiasta [demokratiasta, ks. Herodotos ja Thukydides].
  • Ylhäisön vallan rajoittamisessa auttoi nk. falangi eli tiiviiksi taistelurintamaksi järjestäytynyt jalkaväki, joka vaati kansalaisten osallistumista. Tämä kaikki johti jonkinasteiseen yhteisymmärrykseen; kreikkalaiset ottivat käyttöön termin politeia [ks. Aristoteles] ja roomalaiset res publica [ks. Cicero].
  • Falangi otettiin käyttöön Roomassa 500-luvulla eaa., ja tasavalta perustettiin 509 eaa. Kahdentoista taulun laki -kokoelma syntyi n. 450 eaa. Imperiumi kehittyi myöhemmin [ks. Polybios].
• Solon edisti myös kansainvälisen kaupan kehitystä. Vanhasta omavaraisuuden ideaalista [ks. Hesiodos] luovuttiin ja kauppalaivasto kasvoi. Hopeaan perustuva raha oli taloustieteen perusongelmia, hyödykkeiden tuotantoa ja jakelua, ratkaisemaan syntynyt uusi 'instituutio'. Vaihdon välineenä raha hävitti monimutkaiset tavaroiden vaihtoketjut. Myös pankkeja perustettiin. Luotto onkin rahan jälkeen toinen tärkeä instituutio. Mistään antropologien suosimasta lahjojen vaihtamisesta ei taloudessa ollut enää kyse.
  • Ateenassa syötiin enenevässä määrin muualta tuotua viljaa, merkittävimmän vientituotteen ollessa oliiviöljyn. Myös viini ja metallit olivat yleisiä kauppatavaroita Välimeren alueella.
  • Solon tunsi mahdollisesti Kroisoksen, josta tuli 560 eaa. vähä-aasialaisen (nyk. Turkin länsi- ja keskiosa) Lyydian kuningas, ja jonka kerrotaan ottaneen käyttöön kulta- ja hopeakolikot. Hänen edeltäjänsä käyttivät kolikoissa luonnosta löytyvää hopeapitoista kultaa, elektronia (engl. electrum).
  • Kreikkalaiset ja foinikialaiset kauppiaat toimivat Välimerellä ilman suuria konflikteja.
  • Vanhimmat pankit olivat syntyneet yhteisistä viljavarastoista, eli olivat rahaa vanhempia.

Sapfo n. 635 - 570 eaa.

• Lyyrikko, jonka töistä on säilynyt vain katkelmia (osittain johtuen moraalittomuussyytteistä, joiden takia töitä tarkoituksella tuhottiin); vain Hymni Afroditelle on säilynyt kokonaisena. Lyriikka on yksi sanataiteen päälajeista [ks. Homeros].
• Platon kutsui Sapfoa kymmenenneksi muusaksi. Antiikin muusia (Zeuksen ja Mnemosynen tyttäriä) oli yhdeksän, vastaten historiaa, epiikkaa, tragediaa, laulurunoutta, hengellistä runoutta, rakkausrunoutta, komediaa, tanssia ja kuorolaulua, sekä tähtitiedettä (eli taivaallista liikettä ja rytmiä, sfäärien musiikkia).
• Maalauksella, kuvanveistolla ja arkkitehtuurilla ei ollut muusaa: ne laskettiin käsityöksi. Musiikki, tanssi, runous, maalaus ja kuvanveisto laskettiin nk. jäljitteleviin taitoihin.

Thales n. 624 - 546 eaa.

• Ensimmäinen tunnettu nk. luonnonfilosofi. Luonnonfilosofia pyrki löytämään kaiken alun (kreik. arkhen) ja korvaamaan myytit [ks. Hesiodos] rationalistisella kosmogonialla eli teorialla maailmankaikkeuden alkuperästä. Ajattelu kukoisti etenkin Jooniassa, Miletosin kaupungissa, ja sivistyksen painopisteen siirtyessä Ateenaan filosofit alkoivat kiinnostua ympäröivän luonnon sijasta metafysiikasta [ks. Anaksagoras] ja ihmisluonnosta [ks. Sokrates].
  • Kiintotähtien lisäksi tunnettiin seitsemän aurinkokunnan taivaankappaletta, Aurinko, Kuu, Mars, Merkurius, Jupiter, Venus ja Saturnus. Ne liitettiin usein perusmetalleihin kulta, hopea, rauta, elohopea, tina, kupari ja lyijy.
    • Metallien uskottiin kasvavan ja kehittyvän arvokkaammiksi maaperässä. Tämä liittyi myös alkemiaan [ks. Aristoteles], jossa yritettiin nopeuttaa vähäarvoisten metallien muuntumista kullaksi.
    • Em. taivaankappaleita vastasivat myöhemmin myös viikonpäivät sunnuntaista lauantaihin.
  • Thalesin aikana tunnettiin jo magneettinen malmi (magnetiitti, Fe₃O₄) ja meripihka (kreik. elektron), fossilisoitunut puun mahla, joka karvalla hangatessa tuotti staattista sähköä.
• Antiikin matematiikan ja tähtitieteen katsotaan alkaneen Thalesista, vaikka hänen teoksiaan ei ole säilynyt jälkipolville. Kreikkalaiset kehittivät mesopotamialaisten ja egyptiläisten vanhempaa matematiikkaa ja abstrahoivat sen loogiseen asuun määritelmän, aksiooman ja todistuksen kautta. Kreikkalaisten oman perinteen mukaan Thales [ja Pythagoras] tekivät tässä päätyön. Tähtitieteessä Thalesin nimi liitettiin vuoden pituuden määrittämiseen n. 365 päivään, ja hänen kerrotaan ennustaneen auringonpimennyksen ajanhetken. Hänestä tehtiin 'hajamielisen professorin' perikuva jo antiikin aikana, ja kaskun mukaan hän kuoli pudottuaan kaivoon tähtiä havainnoidessaan!
  • Tosiasiassa vuoden pituus oli tunnettu jo pitkään. Sama koski tähtitieteilijä Metonin v. 432 eaa. uudelleen tekemää havaintoa, että 19 vuotta vastasi 235 kuunkiertoa [ks. Hipparkhos]: tätä nk. Saros-jaksoa olivat jo babylonialaiset käyttäneet auringonpimennysten ennustamiseen. Meton teki havaintoja myös auringonpilkuista, joita kiinalaiset seurasivat tarkemmin n. 200 eaa. alkaen, mutta joista myös löytyy maininta paljon vanhemmista babylonialaisista kirjoituksista.
• Thalesin mukaan kaikki oli perimmältään vettä [jo Homeroksen töissä esiintynyt käsitys]. Myös muita ajatuksia esitettiin nk. alkuelementtien luetteloa kehitettäessä [ks. myös Empedokles]:
  • Thalesin oppilas Anaksimandros (n. 610-546 eaa.) korvasi veden abstraktilla äärettömän ajatuksella, joka piti sisällään kaikki vastakohtaisuudet. Ideana oli, että perusaines ei voinut olla kuuma, kuiva, kylmä eikä märkä. Salamointia hän piti pilvien hankaussähkönä, ja tuulta 'ilman' liikkeenä. Anaksimandros kiinnitti huomiota ihmislasten pitkään avuttomuuden aikaan, ja spekuloi tältä pohjalta jonkinlaisesta biologisesta evoluutiosta [ks. Empedokles]; kaloja ei tulisi syödä koska ne ovat ihmisen esi-isiä. Häntä pidettiin myös ensimmäisen 'maailmankartan' piirtäjänä ja aurinkokellon keksijänä.
    • Babylonialaisten tiedetään piirtäneen karttoja jo 2300 eaa., ja egyptiläiset tunsivat aurinkokellon jo 1500 eaa.
  • Edellisen oppilaan Anaksimeneksen (n. 585-525 eaa.) mukaan kaikki aine oli eri tavoin harventunutta tai tiivistynyttä ilmaa. Hän kehitteli alkeellista fysiikan säilymislakia ("Tyhjästä ei voi syntyä mitään").
  • Ksenofanes (n. 570-470 eaa.), joka uskoi kaiken syntyneen vedestä. Merieliöiden fossiilit sisämaassa sai hänet vakuuttuneeksi että maa oli joskus ollut kokonaan veden peitossa. Ksenofanes vastusti antropomorfista käsitystä jumalista [ks. Hesiodos] ihmisten kuvina ja luonteisina ("härkien jumalat kaiketi härkiä muistuttaisivat"). Hän oli myös elealaisuuden perustaja [ks. Parmenides ja Zenon].
  • Herakleitoksen (n. 540 - 475 eaa.) filosofiassa tulella oli merkittävä asema. Hänen mukaansa ihmisen tulisi pyrkiä 'löytämään itsensä' ja ymmärtämään maailman lainmukaisuutta. Maailmankaikkeus, jossa "kaikki virtaa; samaan jokeen ei voi astua kahta kertaa", muodostuu vastakohtien ykseydestä [ks. Hesiodos]. Herakleitosta voidaan pitää myös varhaisena yhteiskuntafilosofina, joka mm. puolusti sotimista ja pohjusti luonnonoikeuden käsitettä [ks. Aristoteles; Zenon ja Khrysippos; Cicero]. Hän liitti ihmisen älyn ja kielen rakenteen toisiinsa.

Pythagoras n. 580 - 500 eaa.

• Matemaatikko, joka uskoi matematiikan olevan todellisuuden perustan ja loi sen pohjalta mystisen filosofian. Pythagoraan sanotaan keksineen termit matematiikka ('se mikä on opittua') ja filosofia ('viisauden rakkaus').
  • Osa Pythagoraan nimiin pannuista ajatuksista ovat hänen oppilaidensa käsialaa. Nämä nk. pythagoralaiset muodostivat ensimmäisen tunnetun filosofisen koulukunnan; he olivat tavallaan filosofian keksijöitä [ks. kuitenkin Platon].
• Pythagoras kehitti varhaista lukuteoriaa rationaalilukujen ympärille; hänen ryhmänsä keksi myös irrationaaliset luvut. Hän havaitsi musiikin ja matematiikan välisen yhteyden ja kehitti geometriaa (Pythagoraan teoreemaksi nimetty matemaattinen yhtälö oli ollut jo pitkään tunnettu Mesopotamiassa). Pythagoras liitti myöhemmin kultaisena leikkauksena tunnetun käsitteen viisisakaraisen tähden, pentagrammin, ominaisuuksiin.
  • Matematiikassa käytössä ollut nk. attikalainen kymmenjärjestelmä perustui toistoon: pystysuora viiva vastasi yhtä yksikköä, jota toistettiin numeroon viisi asti: tälle oli oma symboli, samoin kuin kymmenen potensseilla kymmenen, sata, tuhat ja kymmenen tuhatta. Systeemi muistutti - käytettyjä symboleja lukuun ottamatta - aikaisempaa egyptiläistä ja myöhempää roomalaista systeemiä. [Nk. joonialaiset eli aakkoselliset numerot tulivat yleisempään käyttöön vuosisatoja myöhemmin; ks. Arkhimedes.] Attikalaisen järjestelmän heikkoudet liittyivät murtolukuihin sekä paikkamerkinnän ja nollan puutteeseen; kaikki nämä olivat tuttuja - nollan kohdalla kuitenkin tietyin rajoituksin - Mesopotamian paljon vanhemmalle matematiikalle.
  • Rationaaliluvut ovat joko kokonaislukuja tai murtolukuja, so. positiivisten kokonaislukujen (nk. luonnollisten lukujen) osamääriä tyyliin a/b. Ne voidaan siis kuvata yksinkertaisen polynomiyhtälön a-bx = 0 juurina. Irrationaalilukuja (esim. luvun 2 neliöjuuri, π eli ympyrän kehän suhde sen halkaisijaan) ei voi esittää tällä tavalla. Myös kultainen leikkaus määrittelee irrationaaliluvun.
    • Rationaali- ja irrationaaliluvut muodostavat reaalilukujen joukon, joka jaettiin myöhemmin toisellakin tapaa, nimittäin algebrallisiin lukuihin ja transsendentaalislukuihin. Edelliset ovat minkä tahansa polynomiyhtälön juuria, eli ne ovat paljon yleisempiä kuin rationaaliluvut. Jälkimmäisiä ei voi palauttaa polynomiyhtälöihin.
  • Kultaisella leikkauksella tarkoitetaan janan jakamista kahtia siten, että pienemmän osan suhde suurempaan on sama kuin suuremman suhde koko janaan. Jos janan pituus on 1 ja suuremman osajanan pituus x, voimme määrittää x:n suhteista 1-x/x = x/1 määräytyvästä toisen asteen yhtälöstä: x = (sqrt(5)-1)/2 ~ 0.618.
    • Jos suorakulmiosta, jonka korkeus on 0.618 ja leveys 1, rajataan neliö jonka sivu on 0.618, syntyneen uuden suorakulmion suhteet ovat samat kuin alkuperäisen. Jos sama operaatio toistetaan tällekin suorakulmiolle, saamme nk. kultaisen pisteen paikan leikkausjanojen yhtymäkohdassa.
• Pythagoras harrasti rationaalilukuihin perustuvaa lukumystiikkaa. Hän määritteli järjettömän tuntuisia elämän sääntöjä, joilla oli maaginen sisältö, ja kehitti sielunvaellusoppia orfilaiselta [ks. Hesiodos] pohjalta.
  • Irrationaalilukujen keksiminen oli pythagoralaiselle lukumystiikalle skandaali, joka yritettiin salata. Antiikki tulikin pitämään aritmetiikkaa epäilyttävänä etenkin geometriaan verrattuna [ks. Eukleides].
  • Pythagoraan ideaaliset lukusuhteet loivat pohjan myös uudelle kauneuden teorialle. Kuvanveistäjä Polykleitos (n. 450-420 eaa.) kirjoitti Kaanonin, jossa hän määritteli ihanteellisen ihmisruumiin osien koot suhteessa muihin osiin.
• Pythagoras esitti maan olevan pallon muotoisen [ks. Aristoteles].
  • Maapallon pyöreyttä tukivat monet havainnot: (1) Tähtitaivas muuttuu matkustettaessa pohjois-eteläsuunnassa. (2) Loittonevasta laivasta katoaa ensin runko ja viimeiseksi maston huippu. (3) Kuunpimennyksen aikainen maan varjo kuun pinnalla on ympyränmuotoinen. (4) Aurinko ja kuu ovat ympyränmuotoisia. Filosofisesti ottaen pallo on myös täydellinen symmetrinen kappale.

Parmenides n. 520 - 440 eaa. ja Zenon Elealainen n. 495 - 425 eaa.

• Nk. elealaisen koulukunnan merkittävimmät filosofit, jotka kehittivät luonnonfilosofien [ks. Thales] ajatuksia ontologiseen suuntaan. Parmenidesia, jonka runoelmasta Peri fyseos (Luonnosta) on säilynyt katkelmia, on kutsuttu sekä ontologian että tietoteorian perustajaksi. Filosofia alkoi erottua luonnontieteistä [ks. Sokrates].
• Parmenides erotti toisistaan aistein ja järjen avulla havaittavat maailmat [ks. Platon]. Aistimaailman moninaisuus ja muuttuvaisuus oli harhaa, ja järjellä käsitettävä maailma oli ainoana tosiolevana muuttumaton. Edelliseen liittyvät mielipiteet ja uskomukset, jälkimmäiseen tieto. Olla-verbin määrittelemä ontologian ala oli laajempi kuin paljas olemassaolo [vrt. Aristoteleen kategoriat]. Parmenides tunsi myös nk. klassisen olemassaolon ongelman: miten siitä, mikä ei ole olemassa, voidaan sanoa, ettei se ole olemassa?
  • On aina helpompi käsitellä olioita jotka ovat, esimerkiksi, konkreettisia, faktuaalisia tai säilyneitä/eläviä, kuin olioita jotka ovat abstrakteja, fiktiivisiä tai tuhoutuneita/kuolleita.
  • Esim. englantilaisessa filosofisessa kirjallisuudessa Parmenidesin ontologian kohdetta kuvaava termi 'Being' on laajempi kuin 'existence'.
• Zenon tunnetaan erikoisista 'loogisista' päättelyistään, joiden mukaan mm. liike oli mahdottomuus; hän käytti näitä vasta-argumentteina kun Parmenidesin ajatuksia yhdestä tosiolevaisesta pidettiin järjettöminä. Päättelyihin kuuluivat mm. matkan puolittamisen paradoksi ja tarina, jossa Akhilleus ei koskaan saa kiinni edellään lähtenyttä kilpikonnaa.
  • Äärettömällä sarjalla voi olla äärellinen raja-arvo; esim. 1/2 + 1/4 + 1/8 + ... suppenee kohti lukua 1.

Anaksagoras n. 500 - 428 eaa.

• Filosofi, jonka maailmanselitys perustui materiasta eroavaan järkeen eli henkeen (kreik. nuus); vain osia teoksesta Peri fyseos (Luonnosta) on säilynyt. Anaksagoraan mukaan järki ohjasi aineiden yhtymistä ja hajaantumista ja aiheutti näin reaalimaailmassa näkyvän muutoksen. Teoriansa tähden häntä pidetään filosofisen idealismin kantaisänä, vaikka hän olettikin materian koostuvan erilaisista 'siemenistä' [ks. Leukippos ja Demokritos]. Anaksagoras toi filosofian Ateenaan [ks. Thales] ja oli ensimmäinen filosofi, jota vainottiin mielipiteidensä johdosta [ks. Sokrates].
  • Kaikessa materiassa oli pieninä määrinä kaikkia siemeniä ja vastakohtaisuuksia; dominoivat osat antavat materian luonteen. Kokonaisuus on siten osissaan aina läsnä ('maailma vesipisarassa').
• Metafysiikastaan huolimatta Anaksagoras oli merkittävä luonnonfilosofi. Hän piti aurinkoa punaisenhehkuvana kivenä ja oletti kuun koostuvan maallisista aineista ja heijastavan auringon valoa. Tähtien lämpöä emme tunne niiden etäisyyden vuoksi. Lisäksi hän arveli kuussa olevan vuoria ja rotkoja ja selitti auringon ja kuun pimennykset oikein. Hän esitti myös eräänlaisen maailmakaikkeuden synnyn 'Big Bang' -teorian.
  • Matematiikassa [ks. Thales; Pythagoras] oltiin siirtymässä ongelmakeskiseen 'sankarikauteen'. Antiikin kolme klassista ongelmaa olivat ympyrän neliöiminen, kuution kahdentaminen ja kulman jakaminen kolmeen yhtä suureen osaan, ja Anaksagoraan tiedetään pohtineen näistä ensimmäistä.

Aiskhylos n. 525 - 456 eaa., Sofokles n. 496 - 406 eaa. ja Euripides n. 480 - 406 eaa.

• Näytelmäkirjailijoita [draama on yksi sanataiteen päälajeista, ks. Homeros] kreikkalaisen tragedian kukoistuskaudelta. Aiskhylos kirjoitti mm. trilogian Oresteia (458 eaa.) ja Sofokles Kuningas Oidipuksen (n. 430-425 eaa.). Euripides tunnetaan edeltäjiään realistisemmasta otteesta: hänen henkilöhahmonsa puhuivat tavallista kansankieltä. Hänen mukaansa jumalat [ks. Hesiodos] luotiin takaamaan ihmisten hyvä käyttäytyminen [ks. Isokrates]; tosin tämä nimenomainen kirjoitus voi olla myös Kritiaan (n. 450-403 eaa.) käsialaa. Euripides piti uskoa jumaliin myös psykologisena ilmiönä, ahdistuksen helpottajana. Myös komedian tyylilaji tunnettiin [ks. Herodotos ja Thukydides].
  • Tragedian kehittäjänä pidetään puolimyyttistä Thespisiä 500-luvulta eaa.; esim. englannin kielessä sana thespian tarkoittikin myöhemmin näyttelijää.

Empedokles n. 483 - 423 eaa.

• Luonnonfilosofi, joka määritteli teoksessa Katharmoi (Puhdistuksia) neljä alkuelementtiä: maa, vesi, ilma ja tuli [ks. Thales]. Empedokles osoitti myös, että ilma oli näkymätöntä ainetta. 
  • Vrt. nykyistä aineen olomuotojen jakoa: kiinteä, neste, kaasu ja plasma.
• Empedoklesin mukaan maailmassa näkyvä muutos on seurausta kahden kosmisen voiman, rakkauden ja vihan (veto- ja poistovoiman), kamppailusta. Eliöiden kehityksessä oli puolestaan kyse valinnasta, jossa paremmin ympäristöön sopeutuvat lajit syrjäyttävät muut [ks. Thales]. Materialistinen ajattelu alkoi kehittyä [ks. Leukippos ja Demokritos; Epikuros].

Herodotos n. 484 - 425 eaa. ja Thukydides n. 460 - 400 eaa.

• Historioitsijoita [ks. myös Polybios], jotka suhtautuivat alaansa edeltäjiään vakavammin. Antiikissa aika ja siten myös historia nähtiin syklimäisenä [ks. Augustinus], ja tämä näkyi myös Herodotoksen ja Thukydideen ajattelussa.
  • Hekataios (n. 560-490 eaa.) oli Genealogiai (Sukuhistorioita) -teoksessaan yrittänyt löytää myyteistä ja legondoista historiallista totuutta. Maantiedettä [ks. Eratosthenes] hän käsitteli teoksessa Periegesis tes ges (Maailman kiertomatka).
• Herodotos tunnetaan 'historian isänä', maantieteilijänä ja kulttuuriantropologina [ks. Pausanias]. Hänen Historiateoksensa on yksi varhaisimpia proosamuotoisia [ks. Homeros] teoksia. Suurten tapahtumien, esim. persialaissotien (499-449 eaa.), lisäksi Herodotosta kiinnosti kansojen elintavat ja uskomukset. Hänen mukaansa Ateena torjui persialaiset kaupungissa vallinneen tasavertaisuuden ansiosta: kaupunkilaiset ymmärsivät toimivansa omaksi edukseen.
  • Persialaisten vahva mutta lyhytaikainen imperiumi vaikutti Länsi-Aasiassa 559-330 eaa. Taisteluita persialaisten ja kreikkalaisten välillä käytiin Marathonissa (490), Thermopylaissa ja Salamiissa (480) ja Plataiassa (479 eaa.). Tämän jälkeen, Persian taantuessa, kreikkalaiset jätettiin rauhaan [ks. Aristoteles].
  • Herodotos spekuloi mm. etruskien alkuperällä. Italian niemimaalla eläneet etruskit olivat synnyttämässä omaa korkeakulttuuriaan kreikkalaisen mallin mukaan, ja vaikuttivat edelleen roomalaiseen kulttuuriin. Herodotos oli myös tietoinen, että nk. kelttiläisiä kansoja asui lounaisessa Euroopassa, Pyreneiden vuoriston läheisyydessä. Hän oletti myös Tonavan alkulähteiden sijaitsevan samalla alueella. Valikoivasti Herodotosta tulkitsemalla 1800-luvun arkeologit kehittivät teorian kelttien keskieurooppalaisesta syntysijasta, josta he olisivat siirtyneet Brittein saarille vasta n. 300 eaa. Uudemman teorian mukaan Brittein saarten läntiset osat olivat jo klassisella ajalla osa tuhansia vuosia vanhaa, geneettisesti yhtenäistä lounaiseurooppalaista kulttuurialuetta, joka oli omaksunut kelttiläisen kielen (ehkä paljonkin) ennen antiikin aikaa. Germaanit [ks. Tacitus] tulivat Eurooppaan myöhemmin.
  • Kreikkalaisten omat myytit tunsivat aakkosten foinikialaisen alkuperän, ja Herodotos yritti kirjoittaa niiden pohjalta aiheen historiaa. Nykyisin pidetään mahdollisena, että Kyproksen saari on toiminut välivaiheena kehityksessä, jossa mm. semiittiläisille kielille vähemmän tärkeät vokaalit otettiin käyttöön indoeurooppalaisessa kreikan kielessä.
    • Foinikialaisten aakkosten juuret ovat egyptiläisissä hieroglyfeissä, tarkemmin sanoen niiden abstraktimmassa, hieraattisessa muodossa, jolla egyptiläiset itsekin kirjoittivat esim. vieraskielisiä nimiä. John Darnellin teorian mukaan Egyptissä asuneet semiittistä kieltä puhuneet 'vierastyöläiset' kehittivät ensimmäiset aakkoset n. 2000 eaa. (Darnell J. ym., Two Early Alphabetical Inscriptions from the Wadi El-Hol: New Evidence for the Origin of the Alphabet from the Western Desert of Egypt, American Schools of Oriental Research, 2005).
• Thukydideksen pääteos Peloponnesolaissota käsitteli vuosina 431-404 eaa. käytyä Ateenan ja Spartan välistä sotaa. Hän tiedosti historiankirjoituksen kestävän arvon edeltäjiään paremmin. Thukydidekselle historia merkitsi nimenomaan poliittista historiaa, jossa toimijoina ovat intressejään puolustavat valtiot. Peloponnesolaissodan syynä hän piti spartalaisten pelkoa Ateenan kasvavaa mahtia kohtaan. Ateenan tappion Thukydides selitti mm. kansan moraalia rappauttaneella rutolla, sisäisillä puoluepoliittisilla kiistoilla sekä vastuuttomalla valloitusretkellä Sisiliaan.
  • Koska eri kaupunkivaltioilla oli omat kalenterinsa, Thukydides kehitti omaa ajoitusjärjestelmää [ks. Eratosthenes].
  • Antiikin tunnetuimman komedioiden kirjailijan [ks. Aiskhylos, Sofokles ja Euripides], Aristofaneen (n. 445-385 eaa.), näytelmässä Lysistrata naiset ryhtyvät seksilakkoon saadakseen miehet lopettamaan peloponnesolaissodan. Aristofanes viittaa eräässä näytelmässään myös polttolasin käyttöön tulen aikaansaamiseksi [suurennuslaseista, ks. Seneca; Ptolemaios].
• Sodat olivat tärkeitä tekijöitä valtioiden muodostuksessa ympäri maailmaa [ks. myös Homeros]. Niitä rahoitettiin tuottavalla omaisuudella ja veroilla. Esim. Ateena omisti hopeakaivoksia, keräsi tullimaksuja ja 'valmisteveroa' orjista, ja verotti tarpeen tullen omaisuuttakin. Demokraattinen kehitys [ks. Solon; Platon] on osittain seurausta verotuksesta, koska verolle joutuneet halusivat jotain vastapainoksi uhrauksilleen [myös lakien kehityksellä oli merkitystä, ks. Solon]. Poliittisten järjestelmien ja yleisemmin hallinnon tutkimus alkoi [ks. Aristoteles]. Myöhemmin paljon käytetty tapa saada varoja valtiolle oli lainata sitä.
  • Välillisiin veroihin kuuluvat mm. tullimaksut, valmisteverot ja (paljon myöhemmin) arvonlisävero, suoriin veroihin mm. omaisuusvero, perintövero ja (myöhemmin) tulovero. Välilliset verot olivat pitkään tyypillisempiä, koska niitä oli helpompi kerätä.
  • Termi demokratia tulee sanoista kansa (kreik. demos) ja valta (kratos). Kyse on kansalaisten reiluista [esim. tasa-arvoisista tai oikeudenmukaisista, ks. Platon] vaikutusmahdollisuuksista poliittisessa eli kollektiivisesti vaikuttavassa päätöksenteossa. Käytännössä tämä tarkoitti vapaiden, yli 20-vuotiaiden miesten osallistumisesta kansankokouksiin ja enemmistöpäätöksiin (kreik. doxa), so. suoraa demokratiaa ( nk. klassinen demokratiakäsitys). Voimakkaimmillaan kreikkalainen demokratia oli 507-322 eaa.
    • Demokratia on esimerkki monien vallasta. Harvainvaltaa edustavat aristokratia ja oligarkia, yksinvaltaa monarkia ja tyrannia.
    • Perikleestä (n. 495-429 eaa.), Ateenan tunnetuimmasta valtiomiehestä, kehkeytyi Kreikan kirjallisuuden ja taiteen kukoistuskauden symboli. Esim. Ateenan Akropolis-kukkulalla sijaitsevan Parthenonin temppelin rakensi arkkitehti Iktinos vuosina 447-438 eaa. Perikles oli demokratian suurimpia puolustajia: "Onnellisuus juontuu vapaudesta, ja vapaus rohkeudesta".
    • Antiikin demokratia ei toiminut valtioiden koon kasvaessa, mikä johti jo Rooman vallan aikana ongelmiin ja demokratian syrjäytymiseen. Tehokas verojen keruu vaatii mm. tehokkaan byrokratian, mikä kehittyi Euroopassa vasta keskiajalla [Kiinassa aikaisemmin, ks. Arkhimedes].

Protagoras n. 480 - 411 eaa.

• Filosofi, yksi ensimmäisiä sofisteja. Vaikka sofistit olivat tietoteoreettisesti skeptikkoja [ks. Pyrrhon], he vaivautuivat mm. systematisoimaan opetustaan, josta he ottivat myös maksun. Etenkin retoriikan, hyvin puhumisen taidon, opetuksella oli kysyntää [dialektiikasta, ks. Sokrates]. Työnsä sivutuotteina sofistit aloittivat kielen [ks. Platon; Aristoteles] ja kirjallisuuden tutkimuksen [ks. Zenon ja Khrysippos].
  • Sofisti Gorgiasin (n. 483-376 eaa.) mukaan "mitään ei ole olemassa, ja jos onkin, siitä ei voi saada mitään tietoa, ja jos saadaankin, sitä ei voida välittää muille".
  • Opetus oli tarpeen kaupunkivaltioiden muuttuessa maatalousvaltaisista monarkioista kauppaa käyviksi demokratioiksi [ks. Solon; Herodotos ja Thukydides]: poliittista valtaa haluavat kauppiaat tarvitsivat apua mm. puheiden pitämisessä ja oikeusopissa. Vaikka retoriikan päämääräksi nähtiin usein pelkkä suostuttelu, arvokkaampiakin motiiveja oli olemassa [ks. Aristoteles].
• Protagoraan mukaan "ihminen on kaiken mitta". Tietoteoriassa hän ei niinkään kieltänyt totuuden tietämisen mahdollisuutta, vaan esitti kaikkien väitteiden, ei vain subjektiivisten arvostelmien, olevan yhtä tosia. Samoin kauneus oli [pythagoralaisen näkemyksen vastaisesti] sidoksissa yksilöön tai ainakin kulttuuriin. Sama arvosubjektivismi tai -relativismi päti myös etiikassa [ks. Platon; Aristoteles].
  • Prodikos Kheoslainen (n. 465-395 eaa.) tunnettiin ateistina, joka spekuloi tavoilla joilla ihmiset loivat jumaliansa. Toisaalta kehitykseen vaikuttivat aurinko, kuu, joet ja mm. hedelmät, toisin sanoen asiat joista ihmiset olivat riippuvaisia. Toisaalta ihmisistä, jotka olivat vaikuttaneet esim. leivän ja viinin käyttöönottoon, voitiin kehittää jumalia kuten Demete ja Dionysos; näin maatalous vaikutti polyteismin syntyyn. Noin sata vuotta myöhemmin Euhemeros esitti teoksessaan Pyhä kirjoitus (Hiera anagrafe), että monet jumalat ovat alkujaan ansioituneita kuninkaita; puhutaan euhemerismistä.

• Filosofi, joka siirsi filosofian painopistettä etiikan suuntaan. Sokrates uskoi onnellisen elämän olevan hyveellistä ja hyveen nousevan aina tiedosta; järkeä korostaessaan hän vastusti myös sofistien [ks. Protagoras] skeptisyyttä. Toisaalta hyve oli taito käsitöiden tapaan. Muutenkin Sokrateen filosofoinnissa oli pragmaattinen ote.
  • Sokrates ei jättänyt jälkeensä omia kirjoituksia, mutta hänen oppilaansa varhaiset dialogit lienevät historiallisesti päteviä kuvauksia hänen ajattelustaan [ks. Platon]. Sokrateen moraalifilosofia saattoi saada vaikutteita muualta [ks. Leukippos ja Demokritos].
• Sokrateelle tyypillinen argumentointimuoto oli kysymysten ja vastausten avulla käyty dialogi. Tämän nk. dialektiikka eli väittelytaito muodostaa parin retoriikan [ks. Protagoras] kanssa. Sokrates kutsui metodiaan 'kätilötaidoksi', joka synnyttää muissa viisautta [logiikasta, ks. Aristoteles]. Koska esim. politiikan ja moraalin alueella dialektiikka pyrkii muuhunkin kuin vain totuudelliseen tietoon, voidaan puhua yleisestä 'interrogatiivisesta järkeilystä'.
  • Sokrateen vastustajat pitivät metodia vain retorisena juonitteluna, ja Ateenan kaupunkidemokratia tuomitsi hänet kuolemaan [tämä vaikutti Platonin valtiofilosofiaan].
• Sokrates uskoi sielun kuolemattomuuteen ja piti filosofiaa kuolemaan valmistautumisena. Hänen viimeiset sanansa olivat "Kriton, olemme Asklepiokselle kukon velkaa". Asklepios oli lääketieteen jumala, jolle parantuneet uhrasivat tyypillisesti juuri kukon: Sokrateelle elämä oli tauti!

• Filosofeja, jotka kehittelivät atomioppia. Leukippos esitti, että materia koostuu keskenään identtisistä, näkymättömistä ja jakamattomista hiukkasista, atomeista (kreik. atomos, jakamaton). Demokritos kehitti teoriaa edelleen, ja vain hänen kirjoituksiaan jäi jälkipolville. Satunnaisesta tuesta [ks. Epikuros] huolimatta opin materialistisuuteen suhtauduttiin vihamielisesti. Myös ajatus atomien välisestä tyhjästi tilasta, so. tyhjiöstä, herätti vastustusta.
  • Atomiopin esiasteina voidaan pitää Pythagoraan geometrisiä 'pisteistä' ja Anaksagoraan 'siemeniä'.
• Matemaatikkona Demokritos kehitti mm. yhtälön pyramidin tilavuuden laskemiseksi. Hän myös päätteli, että osa lumen sulamisvedestä päätyy vesihöyryksi ilmakehään ja etelään suuntautuvien tuulten mukana sateeksi mm. Niilin tulvia aiheuttamaan.
• Demokritos saattoi olla ensimmäinen moraalifilosofi, jolla oli oma laajempi systeemi. Hän korosti [Sokrateen tavoin] sekä tiedon merkitystä synnin välttämisessä että onnellisuuden merkitystä moraalisessa elämässä. Demokritosta, joka ei uskonut ruumiin korruptoivan sielua, onkin kutsuttu 'nauravaksi filosofiksi'.

Hippokrates n. 460 - 377 eaa.

• Lääketieteen isä. Hippokrateen mukaan sairauksia tuli selittää ulkoisten tekijöiden, esim. ruokavalion ja juomaveden laadun avulla. Materialistina hän piti mm. epilepsiaa, 'pyhää tautia', pelkkänä elintoimintojen häiriönä. Sairauksien etenemistä voisi myös ennustaa. Hippokrateen koulukunta oletti neljän 'elämänesteen', veren, liman, keltaisen sapen ja mustan sapen, olemassaolon [vrt. Empedokles]. Vaikka Hippokrates kirjoitti lukuisia omia teoksia, myöhemmin syntynyt laaja kokoelma Corpus Hippocraticum on usean eri kirjoittajan yhteisteos.
  • Tavallisten uniennäkemisen lisäksi epilepsian ja skitsofrenian kaltaisiin sairauksiin liittyviä näkyjä on yleisesti tulkittu todisteiksi erillisen näkymättömän todellisuuden ja sen tavoittavan, ruumiista erillisen sielun olemassaolosta. Varhaiset pappisluokan edustajat pyrkivät simuloimaan näitä kokemuksia mm. paastoamisella ja hallusinaatioita aiheuttavilla aineilla.
  • Hippokrateen poika, Thessalos, oli myös kuuluisa lääkäri; hänenkin teoksiaan on voitu laittaa Hippokrateen nimiin. Lääkäri Hippokratesta ei pidä myöskään sekoittaa samaan aikaan eläneeseen matemaatikkoon, Hippokrates Khioslaiseen, joka esitti ensimmäisiä teoreemoja puoliympyröistä ja ympyrän segmenteistä, siis käyräviivaisista kuvioista. Hippias Elislainen käsitteli pian käyrää, joka ei ollut ympyrä eikä suora.
• Suurin osa ihmiskunnan tarttuvista taudeista on peräisin kotieläimistä ja alkoivat levitä vasta asutustiheyden kasvaessa; mm. muinaisen Egyptin vitsaukset ovat tunnettuja. Yksi varhaisista epidemioista teki tuhoisaa jälkeä Kreikassa n. 430 eaa. [ks. myös Galenos]. Taudinkuva ei vastaa mitään nykyisin tunnettua, eli tauti oli liian tappava pystyäkseen pitämään itsensä hengissä!
  • Monet vanhoista, tappavista tartuntataudeista laimentuivat nykyisin tunnetuiksi lastentaudeiksi. Monet nykyiset sairaudet, esim. sokeritauti, sydäntaudit tai syövät, ovat nk. elintasotauteja; niitäkään ei tunnettu ennen maatalouden syntyä. Epäterveellisten elintapojen lisäksi kyse on ihmisten eliniän pitenemisestä.
• Lääkekasvien tuntemus oli pitkään tärkeimpiä lääkäreiden taitoja, ja usein perustelu myös kasvitieteelle [poikkeuksena Theofrastos]. 300-luvulla eaa. elänyt Diokles Karystolainen keräsi aikansa tietämyksen teoksiinsa.

Isokrates 436 - 338 eaa.

• Ateenalainen puhuja ja humanisti, joka kiinnitti erityistä huomiota koulutuksen kehittämiseen [ks. Hesiodos]. Isokrates välitti eteenpäin ajatusta antiikin seitsemästä vapaasta taiteesta (myöh. artes liberales): humanistinen 'trivium' grammatiikka (eli kielioppi), retoriikka [ks. Protagoras] ja dialektiikka [ks. Sokrates] ja matemaattinen 'kvadrivium' aritmetiikka, geometria, astronomia ja musiikki. Myös hän piti jumalia keksittyinä sosiaalisen kontrollin välineinä [ks. Aiskhylos, Sofokles ja Euripides]. Monien myöhempien oppineiden tapaan Isokrates piti tätä kontrollia kuitenkin tarpeellisena.
  • Vaikka antiikin oppiaineet sivuavat astronomian (tähtitieteen) kautta luonnontieteitä, jälkimmäisiä ei pidetty kovinkaan suuressa arvossa; samoin tekniikka ja muut käytännön taidot puuttuvat listalta [ks. Platon; Arkhimedes].

Antisthenes n. 455 - 360 eaa. ja Diogenes Sinopelainen n. 400 - 320 eaa.

• Filosofeja, kyynikkojen koulukunnan perustajat. Kyseessä oli askeettinen, 'paluuta luontoon' vaativa suuntaus, jolla oli kannattajia aina 500-luvulle (jopa nykypäiviin) saakka. Diogenesin mielestä filosofit käyttävät aikaansa itse luomiensa ongelmien ratkaisemiseen. Koulukunta vaikutti jossain määrin stoalaisuuteen [ks. Zenon ja Khrysippos].

Platon n. 427 - 347 eaa.

• Filosofi [Sokrateen oppilas], jota voidaan ehkä pythagoralaisia paremmin kutsua filosofian isäksi. Platon tuli tunnetuksi teoriastaan 'perimmäisestä olevaisuudesta' eli aineettomien ideoiden maailmasta, jota aistimaailma vain heijastelee. Hän perusti 387 eaa. Ateenan akatemian, joka pysyi instituutiona pystyssä aina vuoteen 529 asti.
  • Platonin tuotanto on laaja ja säilynyt lähes kokonaisuudessaan. Se koostuu lähinnä dialogeista, joissa Sokrates on pääosassa, ja se jakaantuu kolmeen osaan:
    • Varhaiset dialogit keskittyvät hyveen ongelmaan ja kuvannevat Sokrateen todellista ajattelua.
    • Keskikauden dialogeissa Platon esittää oman 'ideaoppinsa'; tärkeä työ tältä kaudelta on Valtio (n. 375).
    • Myöhäistuotannossa näkyy jo ideaoppia epäileviä kantoja.
  • Myöhemmin syntyi uusplatonismina tunnettu mystinen suuntaus [ks. Plotinos] joka 'kristillistettiin' [ks. Augustinus]. Hyvän ideansa ja kuolemattoman sielun oppinsa vuoksi Platon olikin kristityille otollinen filosofi. Myöhemmin renessanssiajan humanistit hyödynsivät uusplatonismia omiin tarpeisiinsa. Whiteheadin mukaan "länsimainen filosofia on joukko reunahuomioita Platonin teoksiin".
• Metafysiikassa Platon edusti idealismia [ks. Anaksagoras]. Koska ideat ovat aineettomina empiirisen tutkimuksen ulottumattomissa, ne voidaan tajuta vain järjen avulla; tietoteoreettisesti hän oli siis rationalisti. Vaikutteita Platon sai mm. elealaiselta koulukunnalta [ks. Parmenides ja Zenon]. Myöhemmin hän laimensi ideaoppinsa merkitystä mm. yhteiskuntafilosofiassaan.
  • Ylin idea Platonin filosofiassa on hyvän idea. Muita ovat oikeudenmukaisuus, kauneus ja hurskaus; myös 'ihminen' ja 'tuoli' ovat ideoita. Ideat ovat siis universaaleja, yleiskäsitteitä, joiden nojalla tietyt partikulaarit, yksittäiset oliot, ovat samanlaisia. Platonille ideat olivat aidosti olemassa olevia olioita, eli hän oli käsiterealisti.
    • Vain ideat olivat todella olemassa. Muuttuvainen aistimaailma oli vähempiarvoisempi kuin ideoiden maailma; ruumis on sielun vankila. Tähän liittyy kuuluisa luolavertaus.
  • Ideoiden maailma on järjen tavoitettavissa sen takia, että sielu on ikuinen ja sillä on tosiolevaisesta tietoa. Vaikka tämä tieto unohtuu syntymässä, filosofit voivat palauttaa sen mieleensä. Toinen merkittävä apu tulee siitä, että ideat ovat ikuisia ja muuttumattomia.
    • Tässä filosofiaan tulee a priori- eli kokemuksesta riippumattoman tiedon käsite. Käytännön esimerkkinä Platon esitti matematiikan.
    • Vain tosiolevaisesta voi olla tietoa, sillä muuttuvassa aistimaailmassa ei koskaan päästä mielipiteitä syvemmälle. Tämä asetti rajat mm. empiiriselle luonnonfilosofialle.
• Etiikassa Platon edusti ideateoriansa mukaisesti (ontologista) objektivismia [ks. Protagoras; Aristoteles]. Uskonnosta ei ole moraalin lähteeksi. Teoksessa Euthyfron Platon esitti erään uskonnonfilosofian ydinkysymyksen: oliko hyvä hyvää sen takia, että Luoja halusi sitä, vai halusiko Luoja ihmisiltä hyvyyttä, jolla olisi jokin muu perusta. Edellinen vaihtoehto ei tuntunut hyväksyttävältä, ja jälkimmäinen viittasi moraalin uskonnosta riippumattomaan, syvällisempään merkitykseen. Sokrateen tavoin Platon yhdisti tiedon, hyveen ja onnellisuuden. Teoksessa Valtio hän kannatti, Sokrateen kohtalosta pettyneenä, filosofien ylivaltaa: hallinto oli taito, joka vaati perusteellisen koulutuksen [vrt. Aristoteles]. Oppinsa tueksi hän jopa tuomitsi taiteen. Vaikka Platon tarkasteli myös taloustieteellisiä kysymyksiä, hän halveksi kaupankäyntiä [ks. Hesiodos; Solon]. Myöhäisessä teoksessa Lait hän korosti lakien merkitystä kaupunkivaltioiden menestyksen takaajina, mutta ei vieläkään täysin luopunut Valtiossa esitetyistä jyrkistä mielipiteistä.
  • Platon tunnusti ihmisten erilaiset synnynnäiset kyvyt, joita pitää jalostaa paitsi yksilöiden oman hyvinvoinnin ja onnellisuuden, niin myös yhteiskunnan hyväksi. Toisaalta hän tunsi politiikan perusparadoksin: yhteiskunta ei voi yhtä aikaa olla sekä oikeudenmukainen, vapaa että tasa-arvoinen. Jos yhteiskunta on oikeudenmukainen, ahkeruus palkitaan. Jos se on vapaa, varallisuus annetaan lapsille. Tällöin se ei kuitenkaan voi olla tasa-arvoinen, sillä osa ihmisistä perii varakkuutensa ilman omaa panosta.
    • Toinen Sokrateen oppilas, Ksenofon (n. 430-355 eaa.), kirjoitti taloudenpitoa [ks. Hesiodos] koskevassa teoksessaan Talouden taito (Oikonomikos, josta sana 'ekonomia' juontuu) kaupungeissa välttämättömästä työnjaosta. Platonin tapaan hänen yhteiskunnalliset näkemyksensä perustuivat vahvaan johtajuuteen.
  • Kun filosofien (1) monarkiasta tai aristokratiasta vähennetään viisautta, saadaan (2) timokratia [ks. Solon]. Kun siitä vähennetään lujatahtoisuutta, saadaan (3) oligarkia. Kun siitä vähennetään itsehillintä, saadaan (4) demokratia. Kun siitä vähennetään viimeisetkin oikeudenmukaisuuden rippeet, saadaan (5) despotia.
    • Taide jäljittelee ideoiden jäljitelmiä eli aistihavaintoja, eikä johda ideoiden itsensä ymmärtämiseen rationaalisen ajattelun tavoin. Näin Platon esimerkiksi halveksi käsitystä runouden vertauskuvallisesta merkityksestä [ks. Zenon ja Khrysippos]. Taide merkitsi intohimojen ja tunteiden vaarallista ruokkimista; uusplatonisteja viehättikin Platonin ajatus siitä, että rakastuneita ihmisiä ja runoilijoita ruokki 'jumalallinen hulluus'. Näin seksuaalista haluakin olisi hallittava yhteistä hyvää ajatellen (tämä on nk. platonisen rakkauden käsite, joka nykyisin ymmärretään toisin). Platon näki ihmisen sielun ohjaksissa järjen (kreik. nus, logos), vaikka vetäjinä olivatkin himo (epithymia) ja kiihkeys (kunnian tavoittelu, thymos).
      • Vaikka eräässä teoksessa Platon puolusti oraalista traditiota, so. runoutta, sen muistia kehittävän laatunsa tähden, Valtiossa äänensävy oli päinvastainen. Kirjallisuus oli ajattelua kehittävä uusi teknologia.
• Platon jakoi näkemyksen maailmasta lukusuhteiden hallitsemana kokonaisuutena [ks. Pythagoras], mikä tulee ilmi mm. Timaioksessa, Platonin myytissä maailman luomisesta. Siinä 'demiurgi' luo ideamaailman mallin mukaan kaaoksesta järjestystä tietyissä matemaattisissa suhteissa ("maailma on kirjoitettu matematiikan kirjaimin"). Samalla maailmanruumis saa sielun. Kaiken tämän seurauksena maailma on järkevä ja teleologinen, päämääränä hyvyys. Teoksessa Lait Platonin teologia saa militantteja, ateismia vainoavia, piirteitä.
  • Platonin filosofia salli luonnon matemaattisen kuvauksen, mutta piti sitä vain eräänlaisena 'ilmiöiden pelastamisena', ei todellisena tietona [ks. Geminus]. Näin esim. teknologia häpäisi materialismillaan geometrian, ja tuli filosofien hylkäämäksi; edes kokeellinen tutkimus ei saanut armoa heidän silmissään [ks. Isokrates; Arkhimedes].
• Kielitieteessä Platon tutki substantiivien (nimisanojen) ja verbien (teonsanojen) eroa [ks. Protagoras]. Ensimmäinen (säilynyt) kreikan kielioppi syntyi kuitenkin vasta satoja vuosia myöhemmin [ks. Dionysios]. Platon ymmärsi että vain substantiivin ja verbin sisältävä lause voi olla joko tosi tai epätosi, ja tämä loi pohjaa logiikan kehitykselle [ks. Aristoteles].
  • Jo sumerilaiset harrastivat kielen analyysiä. Vanhin tunnettu kielioppi on kuitenkin intialaisen Paninin (n. 400 eaa.) toimittama sanskritin kielioppi. Sanskrit oli Pohjois-Intiassa puhuttu indoeurooppalaisen kieliperheen indoiranilaiseen haaraan kuuluva kieli, joka kuoli ajanlaskumme alussa.

• Tähtitieteilijä (jopa: tähtitieteen isä) ja matemaatikko. Eudoksos havaitsi ensimmäisenä, että aurinkovuosi oli itse asiassa n. 365 päivää 6 tuntia (365.25 d) pitkä [ks. Thales; Hipparkhos]. Hän kehitti myös teorian 27:stä maapallon ympärillä olevasta samankeskisestä, liikkuvasta pallonkuoresta, joihin taivaankappaleet ovat kiinnitetty [ks. Aristoteles]. Teoksessaan Peri analogion (Suhteista) Eudoksos ennakoi integraalilaskentaa kehittämällä ns. ekshaustio- eli tyhjennysmenetelmän, jolla määriteltiin pinta-aloja ja tilavuuksia; hän mm. määritteli kaavan ympyrän pinta-alalle. Näin matematiikassa oltiin siirtymässä sankarikaudesta [ks. Anaksagoras] kulta-aikaan [ks. Eukleides; Arkhimedes; Apollonios].
  • Eudoksosin oppilas Menaikhmos keksi kartioleikkaukset, jotka nimettiin myöhemmin ellipsiksi, hyperbeliksi ja paraabeliksi [ks. Apollonios]. Menaikhmosin väitetään sanoneen omalle oppilaalleen Aleksanteri Suurelle [ks. Aristoteles]: "Oi kuningas, maan halki matkaamiseen on kuninkaallisten teitä ja maallikoiden teitä, mutta geometriassa kaikki käyttävät samaa tietä." [Lause on laitettu myös Eukleideen suuhun, tässä tapauksessa vastauksena Egyptin kuningas Ptolemaios I:lle.]

Aristoteles 384 - 322 eaa.

• Filosofi, joka metafysiikan, tieteenfilosofian, etiikan, estetiikan ja filosofianhistorian lisäksi jätti jälkensä logiikkaan, eläintieteeseen, psykologiaan, poliittisiin tieteisiin sekä, ehkäpä valitettavasti, fysiikkaan ja tähtitieteeseen. Opettajastaan Platonista poiketen Aristoteles uskoi vain yhteen maailmaan.
  • Aristoteleen teokset ovat suurimmaksi osaksi kadonneet; sen sijaan useita luentomonisteita on säilynyt. Aristoteles perusti Lykeion -nimisen koulun ja aloitti nk. peripateettisen koulukunnan. Hänen filosofiallaan oli keskiajalla suuri merkitys, ensin islamilaisessa maailmassa ja myöhemmin Euroopassa, jossa katolinen kirkko kanonisoi hänen maailmankuvansa.
  • Aristoteles opetti Aleksanteri Suurta (356-322 eaa), joka loi laajan imperiumin [mm. persialaiset kukistettiin, ks. Herodotos ja Thukydides]. Vaikka imperiumi jäi lyhytaikaiseksi, kreikkalainen ja aasialainen kulttuuri lähestyivät sen seurauksena toisiaan: helleeninen kulttuuri korvautui nk. hellenistisellä kulttuurilla, jonka valtapiiriin kuuluivat makedonialaisten, seleukidien ja egyptiläisten kuningaskunnat. Taustalla oli Aleksanterin isän, Filippos II:n (hallitsi 359-336 eaa.) nykyisen Kreikan pohjoisosiin luoma maanosan ensimmäinen kansallisvaltio, Makedonia, jonka roomalaiset myöhemmin kukistivat.
• Aristoteles jakoi tieteet teoreettisiin, käytännöllisiin ja tuotannollisiin. 'Ikuisten totuuksien' tutkimukseen liittyy ymmärryksenä tunnettu älyllinen 'hyve', kun taas deliberaatiota, harkintaa vaativaa ihmisen toimintaa tutkitaan viisauden avulla.
  • Teoreettiset: esim. metafysiikka, matematiikka, fysiikka, eläintiede, kasvitiede, psykologia.
  • Käytännölliset: esim. politiikka ja etiikka.
  • Tuotannolliset: esim. lääkintä, voimistelu, kielioppi, musiikki, logiikka, retoriikka, runousoppi.
• Aristoteleen tieteenfilosofiassa jokainen teoreettinen tiede oli aksiomaattinen järjestelmä [ks. Eukleides] eli hyödynsi logiikkaa. Formaali logiikka syntyikin Aristoteleen oivallettua, että deduktiivinen, so. loogisesti sitova, päättely on sisällöstä riippumatonta; kyse oli työkalusta. Varsinainen tieto alkaa aina kuitenkin aistihavainnoista. Niistä johdetaan järkiperäisen intuition, induktion, avulla käsitteitä ja periaatteita, jotka nostetaan aksiomien asemaan. Aksiomeista johdetaan teoreemoja deduktion avulla. Hyväksyttävän teorian aksioomien tuli olla sekä tosiksi tiedettyjä että itsestään selviä (myöhemmässä hypoteettis-deduktiivisessa menetelmässä teorian peruslauseiden luotettavuutta arvioitiin teorian seuraamusten totuudellisuuden kautta).
  • Aristoteleen työn taustalla oli Sokrateen interrogatiivinen metodin kehittäminen ja Platonin kieliopin alkeet.
  • Aristoteles muotoili aksiomaattisen menetelmän periaatteet teoksessa Analytica posteriora, ja ensimmäisen systemaattisen teorian loogisesta deduktiosta teoksessa Analytica priora. Logiikkaa käsittelevät teokset koottiin myöhemmin otsikon Organon (Työkalu) alle. Aristoteleen yksinkertaisia propositioita sisältävä nk. syllogistiikka on vain yksi loogisen päättelyn laji [ks. Zenon ja Khrysippos; merkittävämpää kehitystä saatiin odottaa 2000 vuotta].
    • Propositio on luonnollisen kielen lauseen looginen sisältö, sen merkitys. Niissä predikoitiin jotain osoittamalla loogiselle subjektille jokin ominaisuus; Aristoteleen logiikkaa onkin kutsuttu subjekti-predikaatti -logiikaksi. Koska Aristoteles toisaalla kutsui predikointiin osallistuvia olioita 'termeiksi', puhutaan myös termien logiikasta. Tätä innovaatiota ei ole pidetty Aristoteleen parhaimpiin kuuluvana.
  • Vaikka Aristoteleen logiikka nojasi kahteen peruslauseeseen, nk. kolmannen poissuljetun ja (poissuljetun) ristiriidan lakiin, hän alkoi itse epäillä edellisen lauseen ehdottomuutta. Hän ei ottanut kantaa siihen, onko logiikka itsessään tiedettä hänen määrittelemällään tavalla. Jos näin on, se voidaan todistaa aksiomeista käsin. Koska logiikan totuudet ovat kuitenkin todistusten 'pelisääntöjä', on vaarana joutua ajatuskehään.
• Biologina Aristoteles oli kiinnostunut eläintieteestä, jossa hän aikakauden empirismikammosta [ks. Isokrates; Platon] huolimatta kehitti vertailevaa anatomiaa (esim. De partibus animalium, Historia animalium, De generatione animalium). Hänen [ja oppilaansa Theofrastosin] aloittama eliöiden luokittelu, taksonomia, sai jatkoa vasta uudella ajalla. Aristoteles jakoi elämän myös kahteen eri osa-alueeseen, munasolun tarjoamaan materiaan ja siittiöiden tuottamaan ohjeistoon. Vaikka näkemys oli yksityiskohdissaan väärä, se ennakoi myöhempää jaottelua aineenvaihduntaan ja informaatioon.
  • Dunbar havaitsi Aristoteleen tehneen tyypillisesti oikean havainnon jos se oli mahdollista käytettävissä olleella tekniikalla (Seeing biology through Aristotle's eyes, New Scientist, 137, 39, 1993). Näin Aristoteleen tunnettu väärä väite, että naisilla on vähemmän hampaita kuin miehillä, on epätyypillinen. Hän esimerkiksi tiesi delfiinin olevan nisäkkään; vastaava havainto tehtiin uudestaan vasta 1800-luvulla. Myös oikeakätisyyden Aristoteles osasi liittää biologiaan, Platonin kannattaessa puhdasta kulttuurideterminismiä, joka 'pilasi' vasemman käden.
• Fyysikkona Aristoteles lähinnä spekuloi alkuaineiden ja liikkeen ominaisuuksilla. Teoksessa Fysika hän hyväksyi Empedoklesin neljä alkuainetta, tuli, ilma, vesi ja maa. Kullakin alkuaineella oli oma luonnollinen liikkeensä: maa pyrki alimmaksi, sitten tulivat vesi ja ilma, ja tuli pyrki liekkien tavoin ylimmäksi. Luonnollisen liikkeen lisäksi oli olemassa keinotekoista liikettä, esim. kiveä heitettäessä. Antiikin aikana ei kuitenkaan voitu ymmärtää, miksi heitetty kivi jatkaa liikerataansa; vasta keskiajalla esitettiin ideoita, jotka vieläkin myöhemmin johtivat hitauden eli inertian käsitteen keksimiseen.
  • Aristoteles määritteli tavallisten alkuaineiden neljä 'peruslaatua': tuli oli lämmintä ja kuivaa, ilma lämmintä ja kosteaa, vesi kylmää ja kosteaa sekä maa kylmää ja kuivaa. Tämä mahdollisti aineen jatkuvan muutoksen ja antoi teoreettista tukea alkemialle [ks. Thales].
  • Teoksessaan Meteorologica (n. 340 eaa.) Aristoteles esitteli koejärjestelyn keinotekoisen sateenkaareen tekemiseksi; jälleen esimerkki siitä, ettei hän pitänyt kokeita aivan turhanpäiväisinä. Samassa teoksessa hän esittää, että auringonvalo haihduttaa nestemäistä vettä ja että esim. sade ja kaste syntyvät tästä vesihöyrystä tiivistymällä [ks. Leukippos ja Demokritos].
• Alkuaineiden luonnollisen liikkeen perusteella oli helppo kuvitella maa pallonmuotoiseksi kohteeksi maailmankaikkeuden keskelle, mutta hitauden käsitteen puutteen takia ajatus sen pyörimisestä akselinsa ympäri tuntui väärältä: miksi ylös heitetty kivi ei jää jälkeen liikkuvasta maankamarasta? Teoksessa De caelo (Taivaasta) Aristoteles kehitti Eudoksoksen maakeskistä planeettamallia lisäämällä pallonkuorien lukumäärän 56:een; mallia kutsuttiinkin myöhemmin aristoteeliseksi [ks. myös Ptolemaios]. Lisäksi hän jakoi maailman kuunyliseen ja kuunaliseen osaan. Kuunylinen maailma koostui pelkästään uudesta 'taivaiden aineesta', quinta essentia, jota kutsutaan myös eetteriksi. Taivaankappaleet, kuu mukaan lukien, eivät siis voineet olla millään tavalla maan kaltaisia [vrt. Anaksagoras]. Kuunylisen maailman oletettiin pysyvän muuttumattomana. Näin Aristoteleen mallissa esim. komeettojen täytyi olla ilmakehään liittyviä ilmiöitä. Kuunalinen maailma koostui sekä perinteisistä alkuaineista että eetteristä; jälkimmäistä tarvittiin kumoamaan tyhjiö ja takaamaan luonnonlakien toiminta!
  • Aristoteles oli tietoinen yötaivaan eroista eri leveysasteilla, ja päätteli siitä maan olevan suhteellisen pienikokoisen pallon [ks. Erastothenes].
  • Avaruus oli äärellinen, eli uloimman pallonkuoren takana ei ollut mitään. Tähän liittyi Arkhytaan (n. 410-340 eaa.) kosmisen reunan arvoitus: mitä tapahtuu keihäälle, joka heitetään maailmankaikkeuden reunan yli?
• Sana metafysiikka tulee siitä, että Aristoteleen teosten joukossa olevaisen alkuperää käsittelevät teokset tulevat fysiikan teosten jälkeen, Meta ta fysika. Aristoteles korvasi Platonin ideat muodon käsitteellä. Materia (joka on 'yksityistä') ja muoto (joka on yleistä, universaalia) muodostavat olevan peruskategorian, substanssin: substanssit ovat 'yksilöitä muotoina'. Koska muodot eivät näin ole olemassa itsenäisesti, Aristoteleen ei tarvinnut postuloida erillistä, näkymätöntä todellisuutta; käsiterealismin sijaan hän kannatti nk. maltillista realismia. Tällainen metafysiikka on myös em. subjekti-predikaatti -logiikan takana. Tiedon etsiminen on Aristoteleen mukaan ihmiselle luontaista, ja tiedon perusedellytykset ovat aistihavainnot, muisti, oppiminen (kokemus ja siitä seuraava taito) ja älykkyys.
  • Substanssin lisäksi on olemassa yhdeksän sille alisteista kategoriaa: kvantiteetti, kvaliteetti, suhteessa oleva, paikka, aika, asento, jonkin oleminen, tekeminen ja kohteena oleminen [ks. Parmenides ja Zenon; Ockham]. Kaikki kategoriat voivat esiintyä joko potentiaalisina tai aktuaalisina; tämä johti nk. modaliteettien metafysiikkaan. Olevan muoto (tulevakin) on aina siinä itsessään potentiana, päämääränä (telos), joka pyrkii aktualisoitumaan. Aristoteleen logiikassa modaaliset propositiot osoittavat välttämättömiä, mahdottomia tai näiden väliin jääviä nk. kontingentteja asiantiloja. Toisin kuin nykyään, jälkimmäisten totuusarvon ajateltiin voivan muuttua ilman että niiden merkitys muuttuisi [ks. Zenon ja Khrysippos].
  • Aristoteles määritteli neljä erilaista syytä eli vastausta kysymykseen miksi: materiaalisen, formaalisen, vaikuttavan ja finaalisen eli päämääräsyyn [vrt. Zenon ja Khrysippos]. Käytännössä ilmiöt on parhaiten ymmärrettävissä jälkimmäisen kautta: "Eläimet eivät näe siksi, että niillä olisi näkökyky, vaan niillä on näkökyky, jotta ne näkisivät". Tätä teleologista katsontaa on sovellettu myöhemmin biologisen evoluution ja sen tulosten jälkiviisaassa kuvailussa; muuten se ei ole kestänyt tarkempaa analyysiä.
  • Platonin vastaisesti Aristoteles uskoi sielun ja ruumiin kuuluvan yhteen, ja ettei yksilön sielu voinut jäädä eloon ruumiin kuoltua.
• Aristoteleen naturalistisen etiikan [ks. Protagoras; Platon] tärkein esitys on teoksessa Nikomakhoksen etiikka (Ethika Nikomakheia). Ihmisen päämääränä tulee olla älyllisten (viisaus, ymmärrys) ja moraalisten (rohkeus, kohtuullisuus, anteliaisuus) hyveiden harjoittaminen: onnellinen elämä muodostuu mielen aktiivisuudesta. Myös yhteiskunnan hyvinvointia (yhteishyvää) tulee kunnioittaa. Vaikka luonto on antanut meille taipumuksen hyveellisyyteen, tarvitaan kasvatusta ja hyviä lakeja, jotta taipumukset saavat myös ilmiasun; etiikka liittyy tapoihin. Oikeudenmukaisuutta ja ystävyyttä Aristoteles kuvasi vaihdon käsitteillä. Hän oli myös ensimmäisiä [ks. Thales], joka teki eron ihmisten määräämän lain [ks. Solon] ja nk. luonnonoikeuden välille [ks. Zenon ja Khrysippos; Cicero]. Yksityisomistus rauhoitti Aristoteleen mukaan yhteisöjen elämää ja takasi, että omistuksen kohteista pidettiin myös hyvää huolta. Hän ei uskonut köyhyyden olevan ainoan rikollisuutta luovan asian.
  • Nikomakhoksen etiikka ei korosta ymmärryksen, so. tieteellisen älykkyyden, merkitystä moraalille yhtä paljon kuin eräät muut Aristoteleen kirjoitukset.
  • Luonnonoikeudella tarkoitetaan yksilön ja omaisuuden suojaa sekä rehellisyyttä sillä tasolla, joka turvaa kaikkien ihmisyhteisöjen toimivuuden kulttuurista riippumatta. Keskiajalla luonnonoikeus ymmärrettiin jumalallisena lakina, mutta jo Platon oli ennakoinut toisenlaista, psykologista taustaa.
  • Faleas Kalkhedonilainen oli muotoillut varhaisen rikollisuuden nk. paineteorian, jonka mukaan rikollisuus selittyi vaurauden epätasaisella jaolla.
• Politiikkaa Aristoteles tutki teoksessa Ta politika. Hän näki ihmisen poliittisena (yhteiskunnallisena) olentona, jonka yhteisöt eivät synny sopimuksen kautta vaan vähitellen kehittyen; perhe oli yhteiskunnan perusyksikkö. Oppilaidensa kanssa hän keräsi tiedot 158 kaupunkivaltion poliittisesta järjestelmästä ja kehitti empiiristä oppia valtiomuodoista ja vallanjaosta (päätäntä-, toimeenpano- ja tuomiovalta). Aristoteleen ihannevaltio, politeia, jossa vallan painopiste asettui keskiluokkaan, oli paljon demokraattisempi [ks. Herodotos ja Thukydides] kuin Platonin. Yhteiskunnalle oli tärkeää, että yksilöt saivat kehittyä erilaisiksi. Retoriikkaa [ks. Protagoras] käsittelevässä teoksessa Rhetorike Aristoteles erotti kolme vakuuttamisen muotoa: (1) ethos, puhujan oman henkilön esiintuonti, uskottavuus, (2) pathos, kuulijoiden tunteisiin vetoaminen ja (3) logos, varsinaisen asian puhuminen. Retoriikalla, joka oli lähempänä logiikkaa kuin poetiikkaa (ks. alla), pyritään kommunikaatioon, ei harhaanjohtamiseen. Juuri politeiassa tapahtuva vaikuttaminen ja yhteinen deliberaatio oikeudenmukaisuudesta oli Aristoteleelle luonnollista kielen omaavalle ihmiselle.
  • Politeia oli perustuslaillinen demokratia, vaikka Aristoteles itse käytti sanaa demokratia kuvaamaan politeian korruptoitunutta muotoa, anarkistista väkijoukkojen diktatuuria.
  • Retoriikassa erotellaan suuri joukko nk. poeettisia figuureja eli tyylikeinoja. Esim. merkityksen figuureja eli trooppeja ovat metafora, metonymia ja synekdoke. Ajatuksen figuureja on esim. enthymena, esimerkki, paradoksi ja ironia; esimerkkiä pidetään retoriikan vastineena induktiolle. On olemassa myös sanafiguureja ja rakenteen figuureja.
  • Suurimpana kreikkalaisena puhujana tunnettu Demosthenes (384-322 eaa.) oli täsmälleen Aristoteleen aikalainen [latinankielisistä puhujista, ks. Cicero].
• Retoriikan yhteydessä Aristoteles analysoi systemaattisesti tunteita suuttumus, viha, pelko, häpeä, sääli, halveksunta, kateus ja mustasukkaisuus. Muutenkin hänen filosofinen mutta samalla biologisesti perusteltu psykologiansa oli oivaltavaa. Esim. aistihavainnoissa hänen teoriansa voidaan esittää näin: teen maistuminen minusta makealta on sama asia kuin se että maistan teen makeuden. Paljon myöhemmälle havainnon aivoissa toistavan representaation (engl. sense-datum) käsitteelle ei tässä ole tarvetta. Aristoteles määritteli ja tutki myös 'sisäisiä aisteja' kuten mielikuvitus ja muisti (de Memoria). Aistihavainnoissa on kyse arvostelmien tekemisestä partikulaareista, kun taas ajattelussa niitä tehdään universaaleista. Näin mielen piti myös pystyä abstrahoimaan universaaleja partikulaareista. Tätä on tulkittu myöhemmin niin, että ihmisen sielu on ainakin osittain kuolematon (mahdollisesti Aristoteleen oma mielipide) tai jopa niin, että Jumala tai muu yliluonnollinen olio ohjaa ajattelua (tuskin Aristoteleen tarkoitus). Kyky abstraktiin ajatteluun on joka tapauksessa ihmisten yksinoikeus, joka tulee eläinten kanssa jaettujen aistien päälle.
  • Aristoteles teki eroa objektien sellaisten ominaisuuksien välille, jotka ovat todennettavissa useammalla kuin yhdellä aistilla (esim. muoto, koko, liike), tai vain yhdellä aistilla (esim. väri, maku). Hän ei kuitenkaan pitänyt jälkimmäisiä mitenkään vähemmän objektiivisina ominaisuuksina, kuten uuden ajan ajattelijat tulivat tekemään.
  • Aistimusten ja ajattelun vertikaalia jakoa täydentää jako eläimellisiin haluihin ja inhimilliseen tahtoon. Stoalaiset käyttivät samaa jakoa korostamaan myös eläinten ja ihmisten samanlaisuutta [ks. Zenon ja Khrysippos].
  • Kyky kasvuun ja suvunjatkoon kuuluvat ihmisten ja eläinten lisäksi myös kasveille. Aristoteles puhui tietenkin eri tason 'sieluista', so. vegetatiivisesta, tuntevasta ja rationaalisesta sielusta.
• Platonista poiketen Aristoteles ei pitänyt taiteita vaarallisina. Hän korosti järjestyksen, symmetrian ja määräytyneisyyden merkitystä kauneudelle; hän oli siis valmiimpi hyväksymään matematiikan merkityksen estetiikassa kuin luonnontieteissä. Taiteissa oli aina kyse jäljittelystä (mimesis); jopa esim. musiikki kuvaa ihmisten tunteita. Runousopissa (Peri poietikes), joka aloitti kirjallisuudentutkimuksen, Aristoteles käsitteli eeppistä runoutta [ks. Homeros] ja traagista draamakirjallisuutta [ks. Aiskhylos, Sofokles ja Euripides]. Poetiikan päämäärä on Aristoteleen mukaan puhdistuminen (katharsis) ja sen keskeinen tyylikeino on metafora, sanan käyttö tavanomaisesta poikkeavassa merkityksessä. Tragediassa merkittävintä on päähenkilön päämäärä tilanteessa, jossa esim. normaalit perhesuhteet ovat häiriintyneet ja ihmiset, joiden tulisi rakastaa toisiaan, ovatkin vihollisia. Juoni on 'tapahtumien rakenne', jossa toiminta on perusteltua. Kirjallisuus oli historiankirjoitusta arvokkaampaa käsitellessään universaaleja asioita partikulaaristen sijaan.
  • Aristoteleen mukaan ihmiset nauttivat luonnostaan jäljittelystä ja niiden tuloksista; hän viittasi mm. lasten leikkeihin. Koska esim. ihminen joka ei pidä hämähäkeistä voi ihailla sitä kuvaavaa riipusta, ihailun kohteena on nimenomaan itse teos, ei sen kohde
  • Aristoteleelle myytti [mythos, ks. Hesiodos] ei ollut retoriikan vakuuttamisen muoto, vaan kuului runouden piiriin. Koska myyteillä tarkoitetaan jumalia ja sankareita koskevaa tarinaperinnettä, joka vaikuttaa yhteisön ajatteluun ja asenteisiin, hermeneutiikka [ks. Zenon ja Khrysippos] suhtautuu niihin nykyisin vakavasti; esim. eetos = preteksti, paatos = konteksti, logos = teksti ja myytti = subteksti.
  • Runousoppi lienee ollut kaksiosainen, mutta vain ensimmäinen osa on säilynyt. Toisen osan arvellaan käsitelleen komediaa; Umberto Econ (1932-) keskiaikaan sijoittuva romaani Ruusun nimi (1980) rakentuu tämän osan ympärille. Aristoteleen tiedetään rinnastaneen koomisen ja ruman.
  • Kielitieteessä Aristoteles laajensi Platonin aloittamaa lauseiden osien luokittelua, mikä johti myöhemmin kreikan kieliopin syntyyn [ks. Dionysios].

Theofrastos n. 371 - 287 eaa.

• Aristoteleen oppilas ja seuraaja Lykeionin johdossa, 'kasvitieteen isä'. Vaikka Theofrastos käsitteli ajalleen tyypillisesti kasvien käyttöä lääkkeinä [ks. Hippokrates; Dioskorides], mukaan mahtui myös maatalouden tutkimusta ja laajempaa kasvitieteellistä teoretisointia (Peri fytikon historion, Peri fytikon aition). Hän mm. huomasi eri kasvien reagoivan eri tavalla ympäristöolojen muutoksiin, ja vastusti Aristoteleen teleologisia näkemyksiä. Theofrastosin työt unohtuivat roomalaiskaudella ja saivat vakavasti otettavaa jatkoa vasta uudella ajalla.
  • Theofrastos teki mm. merkittäviä havaintoja kasvien lisääntymisestä pölytyksen avulla ja havaitsi hernekasvien ajoittaisen viljelyn parantavan peltomaan tuottoa.
  • Hippon oli jo esittänyt, että viljelyskasvit olivat syntyneet ihmisen valinnan tuloksena luonnonvaraisista kasveista.
• Theofrastos kirjoitti ensimmäisen ja pitkään käytetyn teoksen mineralogiasta (Peri lithon eli Kivistä). Tässä yhteydessä hän kuvaa lasin valmistusta, tuolloin jo yli tuhat vuotta vanhaa taitoa. Theofrastosin tuotantoon kuuluivat myös teokset ihmisten luonteenpiirteistä (Luonteita), retoriikasta, filosofian historiasta ja meteorologiasta. Opettajansa tavoin hän kirjoittikin lähes kaikesta mahdollisesta, mutta vain harva työ on säilynyt.
  • De signis tempestates on kokoelma kansanviisauksia, joilla ennustettiin tulevaa säätä. Myös astrologiaa [ks. Hesiodos] käytettiin sään ennustamiseen.

Pyrrhon n. 365 - 275 eaa.

• Filosofi, joka teki skeptismistä [ks. Protagoras] filosofisen opin. Sen mukaan varma tieto ei ole ihmiselle saavutettavissa aistien rajallisuuden johdosta. Pyrhonin oppilaat Timon Fleiuslainen (n. 320-230 eaa.) ja Arkesilaos Pitanelainen (n. 315-241 eaa.) pyrkivät vähemmän ehdottomina skeptikkoina määrittelemään varmuuden asteita. Karneades (n. 214-128 eaa.) kehitti tätä ajattelua edelleen.
  • Ainesidemos (n. 50) palasi jyrkempään Pyrrhonin tulkintaan, ja Sekstos Empeirikos (Sextus Empiricus, n. 200-250) kokosi aatteen klassiset näkemykset yksiin kansiin teoksessa Pyrrhoneiai hypotyposeis (Pyrrhonin periaatteet).

• Filosofi, epikurolaisen elämäntapaopin perustaja. Kyse oli nk. rationaalisesta hedonismista, jossa päämääränä pidettiin viisaasti valittuja nautintoja [ks. Lucretius].
  • Epikurolaisuus poikkesi nk. kyreneläisen koulukunnan itsekkäästä hedonismista. Kyreneläisyyden perustajana pidetään Aristipposta (n. 435-366 eaa.).
• Materialistinen Epikuros välitti jälkipolville varhaista luonnonvalinnan teoriaa [ks. Empedokles] ja atomioppia [ks. Leukippos ja Demokritos]. Koska vain atomeista koostunut aine oli todellista, aistihavainnot pyrittiin selittämään 'mekanistisesti'. Aistihavaintojen (empirismin) lisäksi tiedon muodostukselle tärkeitä olivat käsitteet. Vapaan tahdon olemassaolo 'selitettiin' atomien maailman satunnaisuudella [ks. Zenon ja Khrysippos].
  • Avaruus oli epikurolaisen näkemyksen mukaan ääretön [vrt. Aristoteles; Zenon ja Khrysippos].
  • Sekä stoalaiset [ks. Zenon ja Khrysippos], uusplatonistit [ks. Plotinos] että kristityt [ks. Kristus; Augustinus] syyttivät epikurolaisia ateismista, mikä johti lopulta liikkeen kuolemaan.

Herofilos n. 335 - 280 eaa. ja Erasistratos n. 300 - 240 eaa.

• Lääkäreitä ja tutkijoita, jotka tekivät anatomiasta tiedettä [ks. myös Galenos]. Herofilos oli ensimmäinen, joka perusti anatomian tietonsa ihmisten ruumiinavauksiin. Erasistratos määritteli 'hermojen hengen' ja 'eläinhengen'; edellinen oli lähtöisin aivoista ja kulkeutui hermostoa pitkin, jälkimmäinen syntyi ilmasta keuhkoissa sydämen toimesta ja kulkeutui verisuonia pitkin.

Eukleides n. 300 eaa.

• Matemaatikko [ks. Eudoksos], joka formalisoi geometrian teossarjassa Alkeet (Stoikheia, lat. Elementa). Eukleides aloitti kreikkalaisen matematiikan nk. kulta-ajan [ks. Arkhimedes; Apollonios].
  • Alkeet oli yksi länsimailta pitkään kadoksissa olleita teoksia: käännös arabiasta latinaan tehtiin 1120, ja kreikasta latinaan 1505; sen jälkeen se on ollutkin yksi maailman laajimmalle levinneistä ja pisimpään luetuista kirjoista.
• Eukleides kokosi aikansa matematiikan (perus)tietämyksen ensimmäiseksi tunnetuksi aksiomaattiseksi järjestelmäksi [ks. Aristoteles], ja häntä onkin kutsuttu paitsi geometrian, niin myös matemaattisen täsmällisyyden isäksi. Eukleideen aksioomat, joista neljä ensimmäistä muodostavat nk. absoluuttisen geometrian:
  1. Kahden pisteen kautta voidaan piirtää suora.
  2. Jana voidaan jatkaa suoraksi.
  3. Annetun pisteen ja annetun janan avulla voidaan piirtää ympyrä.
  4. Kaikki suorat kulmat ovat yhtä suuria.
  5. Suoran ulkopuolella olevan pisteen kautta voidaan piirtää vain yksi sen kanssa yhdensuuntainen suora (tämän aksiooman poistaminen on myöhemmin johtanut nk. epäeuklidisiin geometrioihin)
• Sekä Alkeissa että muissa teoksissaan Eukleides käsitteli myös lukuteoriaa, irrationaalilukujen geometrisia vastineita ja geometrista (ei siis aritmeettista) algebraa. Geometrian merkitys matematiikassa oli kuitenkin suuri aina uudelle ajalle asti, jolloin siirryttiin algebralliseen ajattelutapaan.
• Eukleides kirjoitti myös näkemisen geometriasta, perspektiivistä, ja kehitti jo Empedoklesin ja Platonin hahmottelemaa nk. 'emissioteoriaa': näkeminen perustuu silmästä lähteville, kohdetta analysoiville säteille (Optiikka). Vaikka Aristoteleen päinvastainen teoria pääsi lopulta voitolle, käsitys valonsäteiden suoraviivaisesta liikkeestä oli edistysaskel.

• Tähtitieteilijä, joka ensimmäisenä ehdotti aurinkokeskistä maailmanmallia [vrt. Aristoteles]. Aristarkhosin malli ei saavuttanut suosiota, vaan maakeskistä kuvaa pyrittiin mieluummin parantelemaan [ks. Apollonios]. Malli esitettiin kirjoituksessa Auringon ja Kuun koosta ja etäisyydestä, jossa Aristarkhos arvioi kuunpimennysaikojen avulla Kuun etäisyyden suurin piirtein oikein, n. 60 Re [maan sädettä, ks. Eratosthenes]. Myös kuun säteelle hän sai lähellä oikeaa, n. neljäsosa maapallon säteestä, olevan arvon. [Kuun kiertoajasta, ks. Hipparkhos.]
  • Herakleides Pontoslainen (n. 390-310 eaa.) oli jo esittänyt sekamallia, jossa osa planeetoista kiertää maata, osa aurinkoa. Hän uskoi maan myös pyörivän akselinsa ympäri. Seuraavaksi aurinkokeskistä mallia uskalsi esittää - yhtä huonolla menestyksellä - Seleukos Babylonilainen 100-luvulla eaa.

Zenon Kitionilainen n. 332 - 263 eaa. ja Khrysippos n. 280 - 205 eaa.

• Stoalaisen filosofisen koulukunnan perustajia [edeltäneistä kyynikoista, ks. Antisthenes ja Diogenes]. Stoalaisuuden mukaan rationaalisesti toimiva ihminen on sopusoinnussa oman itsensä ja ympäröivän maailman kanssa. Ihannetilassa ihminen ei anna intohimojensa vaikuttaa toimintaansa, vaan mukautuu maailmankaikkeuden jumalaiseen järjestykseen: mielentyyneys on suurin hyve. Etiikassa stoalaisuus korosti velvollisuudentunnon lisäksi myös oikeudenmukaisuuden käsitettä. Ihmisveljeyden opissa viisas ei välittänyt kreikkalaisen ja barbaarin, orjan ja vapaan miehen erosta; etenkin Khrysippos kehitti luonnonoikeuden käsitettä [ks. Thales; Aristoteles; Cicero]. Toisaalta  oikeiosis -käsitteen mukaan ihmisen kyky välittää lähimmäisistä heikkeni etäisyyden funktiona 'säteillessään' radiaalisesti ulospäin.
  • Myöhempi nk. uusstoalaisuus ajoittui Rooman keisarikaudelle [ks. Seneca]. Veljeyden opilla oli vaikutusta kristinuskonkin kehitykseen [ks. Kristus].
  • Stoalaiset pitivät maailmaa järkevänä ja täydellisenä, ja taustalla oli usko jumalaan. He olivat ensimmäisiä jotka perustelivat jumalan olemassaoloa maailman (ainakin näennäisestä) suunnitelmallisuudesta (engl. Argument from Design).
• Vaikka stoalaiset hylkäsivät Aristoteleen kirjavan kokoelman erilaisia kausaalisia syitä, he rikastivat jäljelle jäänyttä vaikuttavaa syytä: syy-seuraus -suhteet eivät muodosta yksiulotteista ketjua, vaan verkoston. Koska kaikilla ilmiöillä oli myös ne määrittelevät syyt, stoalaisia syytettiin fatalismista. Khrysipposin mielestä determinismistä ei kuitenkaan seuraa fatalismia, eikä ihmisen vastuu omista teoistaan häviä: toimijoilla on aina vapaus tehdä kuten haluaa oman luonteensa pohjalta, ilman ulkopuolista pakkoa.
  • Jo Aristoteles oli määritellyt sattuman samanaikaisesti vaikuttavien syiden odottamattomaksi seuraukseksi.
  • Khrysipposin vaalimaa vapaan tahdon määritelmää on myöhemmin kutsuttu spontaanisuuden vapaudeksi (engl. liberty of spontaneity). Nk. välinpitämättömyyden vapauden (liberty of indifference) mukaan vapaa tahto edellyttää täydellistä vapautta valita toisin kuin tekee [satunnaisuus ei tunnu tässä riittävältä selitykseltä, ks. Epikuros].
• Psykologiassa stoalaiset korostivat, että aistihavainnot (sekä eläimillä että ihmisillä) ja älykkyys (vain ihmisellä) liittyivät totuuden hakemiseen, kun taas halut (eläimillä ja ihmisillä) ja tahto (ihmisellä) liittyvät toiminnan motivointiin. He eivät siis kiistäneet eläinten ja ihmisten eroa, mutta korostivat myös elämän kannalta tärkeitä yhteisiä piirteitä.
• Semantiikassa stoalaiset muodostivat opin kielellisistä merkeistä, jotka he tulkitsivat kolmiulotteisiksi: merkin puhuttu tai kirjoitettu muoto, sen viittaama olio ('tarkoite') ja sen ilmaisema käsite tai merkitys ('mieli'). Stoalaiset ottivat käyttöön termin allegoria, ja näin päädyttiin hermeneutiikkaan, oppiin tulkinnan perusteista. Stoalaisten tulkinnan kohteina olivat lähinnä varhaiset eeppiset runoelmat [ks. Homeros; Hesiodos]. Logiikassa [ks. Aristoteles] Khrysippos ja Philo kehittivät lause- eli propositiologiikkaa; Philo tunnetaan myös konditionaalisen (jos p niin q) päättelyn tuomisesta logiikkaan.
  • Hermeneutiikkaa tarvittiin myös oraakkelien tulkinnassa [ks. Hesiodos]. Myöhemmin Raamattu nousi tärkeimmäksi hermeneutiikan kohteeksi [ks. Augustinus].
  • Syllogismeja monimutkaisemmat propositiot muodostuvat atomilauseista nk. konnektiivien, esim. ei, ja, tai, jos ... niin, avulla. Niiden esittämä asiantila voi olla joko tosi tai epätosi riippuen atomilauseiden totuusjakautumasta ja käytetyistä konnektiiveista.
  • Logiikassa Khrysipposin ja Philon opettaja oli Diodorus Kronoslainen, jonka fatalistisen näkemyksen mukaan jokainen mahdollinen asiantila toteutuu välttämättä joskus.
• Tähtitieteessä stoalaisuus edusti kantaa, jonka mukaan avaruudella ei ollut aristotelelaisten postuloimaa reunaa, vaan tähtien muodostaman kehän takana oli ääretön tyhjyys [ks. Epikuros]. Myöhemmin tällä virheellisellä mallilla selitettiin myös yötaivaan pimeys: tähtien välistä näemme kaukaisen tyhjyyden. Tulevaisuuden ennustamisesta kiinnostuneilla stoalaisilla oli tähdille myös vähemmän tieteellistä käyttöä [ks. Cicero].

Arkhimedes n. 287 - 212 eaa.

• Matemaatikko [ks. Eukleides; Apollonios], fyysikko ja insinööri, joka käytti ensimmäisenä matematiikkaa luonnon ymmärtämiseen (mm. Metodi). Arkhimedes keksi uusia, abstrakteja käsitteitä kuten painopiste, jotka olivat luonnontieteelliselle teorianmuodostukselle välttämättömiä.
• Tarinan mukaan Arkhimedeen piti selvittää kuninkaan uuden kruunun kullan puhtaus, ja hän keksi ratkaisun kylvyssä: "Heureka!". Jatkossa syntyi hydrostatiikan peruslaki eli Arkhimedeen laki (Kelluvista kappaleista). Statiikan alalla Arkhimedes määritteli nk. kultaisen säännön (Tasapainosta).
  • Arkhimedeen laki: nesteessä oleva kappale on sen verran kevyempi kuin sen syrjäyttämä nestemäärä painaa (pätee myös kaasuille). Kultainen sääntö: kaksi kappaletta on tasapainossa, kun niiden etäisyys tukipisteestä on käänteisessä suhteessa niiden massaan. Kiinteän tukipisteen avulla voisi jopa vivuta maapallon paikoiltaan ("Dos moi pu sto, kai kino tan gan").
• Matematiikassa Arkhimedes pyrki kokeellisesti määrittämään kartioleikkauksista [ks. Eudoksos] syntyviä pinta-aloja ja tilavuuksia, ja jatkoi muutenkin integraalilaskennan kehittämistä (Pallosta ja lieriöstä, Paraabelin neliöimisestä, Spiraaleista, Sferoideista ja konodeista). Hän kehitti myös menetelmän, jolla π:n arvo voitiin laskea mielivaltaisen tarkasti (Ympyrän mittaamisesta): hän laski ympyrän sisään jäävän säännöllisen n-kulmion kehästä minimiarvon, ympyrän sisäänsä jättävästä n-kulmion kehästä maksimiarvon, ja n:ää kasvattamalla sai arvot lähenemään toisiaan; π:n arvoksi hän sai nykyaikaisin merkinnöin 3.141. Teoksessa Hiekanlaskija (Psammites) Arkhimedes käsitteli suuria lukuja hyödyntämällä uutta joonialaista, aakkosiin perustuvaa numerojärjestelmää [ks. Pythagoras]. Lemmojen kirja pitää sisällään erilaisia, viihdyttäviäkin, ongelmia.
  • Raamattu tuntee π:lle likiarvon 3, ja Mesopotamiassa tunnettiin likiarvo 3 1/8 (3.125) jo 2000 eaa. Oikea arvo alkaa 3.14159.
  • Joonialaisessa systeemissä luvuille 1, 2, ..., 9, 10, 20, ..., 90, 100, 200, ..., 900 oli oma kirjaimensa. Tuhannet 1000, 2000, 9000 merkittiin samoilla kirjaimilla kuin 1-9, eli kyse oli osittain paikkamerkintää hyödyttävästä systeemistä. Vielä suurempiin lukuihin päästiin käyttämällä kertomerkkiä M, joka vastasi kymmentä tuhatta.
    • Samoihin aikoihin kiinalaisten numerojärjestelmä käytti sataan perustuvaa paikkamerkintään ja tunsi negatiiviset luvut sekä murtoluvut. Vaikka nollaa ei kreikkalaisten tapaan vielä tunnettu, paikka osattiin mesopotamialaisten tapaan merkitä tyhjällä sen sattuessa luvun keskelle. Vanhoista kiinalaisista tehtäväkokoelmista tunnetuin, Jiu zhang suan-shu (Yhdeksän lukua matematiikan taidosta), lienee peräisin näiltä ajoilta.
      • Kiinan ensimmäinen keisaridynastian, lyhytaikaiseksi jääneen Qin-dynastian (221-206 eaa.) luoja tunnetaan hautansa 7000 terrakottasotilaasta ja määräyksestä polttaa kaikki kirjat v. 213 eaa. Näihin toimiin liittynyt legalistinen perinne jäi elämään Kiinan hallinnossa, vaikka kungfutselaisuus [ks. Hesiodos] palautettiinkin myöhemmin kunniaan. Qin-dynastian hallinto edusti maailman ensimmäistä modernia valtiota laajoine byrokratioineen. Se edusti myös varhaista totalitarismia, myöhempien dynastioiden tyytyessä autoritääriseen hallintoon. Näiltä ajoilta on peräisin myös ensimmäinen versio Kiinan muurista.
• Insinöörinä Arkhimedes keksi mm. monimutkaisia taljoja, hydraulisen ruuvin, polttopeilejä ja erilaisia sotakoneita; hän kehitti myös vesikelloa. Myös Antikytheran laitteeksi nimetty auringon- ja kuunpimennyksien ajankohtia ennustanut mekanismi saattaa olla hänen kehittämänsä. [Teknologian arvostuksesta, ks. Isokrates; Platon.] Muita ajan keksijöitä olivat mm.:
  • Ktesibios (n. 308 - 246 eaa.), joka oli hyvin lähellä höyrykoneen käytännön toteutusta ja kehitti mm. sotakoneita, vesipumppua, vesiurkuja ja vesikelloa.
  • Strato (288-n. 268 eaa.), joka tunnettiin 'Fyysikkona' [ks. Heron].
  • Filon Bysanttilainen (n. 200 eaa.), jonka pääteos Mekhanike syntaksis käsitteli myös koneiden rakentamista.

Eratosthenes n. 275 - 194 eaa.

• Maantieteilijä, alansa 'isä', joka toimi Aleksandrian kirjaston ylikirjastonhoitajana. Maantieteen kehitykseen vaikuttivat kreikkalaisten valloitukset. Eratosthenes piirsi aikansa tunnetun maailman kartan [ks. Thales] ja otti siinä käyttöön leveys- ja pituuspiirit. Hän määritteli kolme ilmastovyöhykettä, trooppisen, lauhkean ja napavyöhykkeen. Hän aloitti myös vakavan geodesian, maanmittauksen, tutkimuksen tarkentaessaan Aristoteleen arviota maapallon koosta nerokkaalla geometrisellä menetelmällä (Maan mittauksesta). Nykyinen arvo säteelle on n. 6371 km [maa ei kuitenkaan ole täydellinen pallo, ks. Hipparkhos].
  • Aleksanteri Suuren v. 332 eaa. perustamasta Aleksandriasta tuli kuningas Ptolemaios I:n rakennuttaman museon ja kirjaston ansiosta antiikin sivistyksen uusi keskus Ateenan jälkeen.
  • Ilmastovyöhykkeitä oli määritelty jo pitkään, ainakin Parmenideksesta alkaen [ks. Parmenides ja Zenon]. Dikaiarkhos (n. 300 eaa.) oli määritellyt karttaansa itä-länsi -suuntaisen akselin.
• Eratosthenes kehitti ajanlaskusysteemin, jossa vuodet laskettiin olympiadeina ensimmäisistä (oletettavasti) 776 eaa. pidetyistä kisoista alkaen [ks. Herodotos ja Thukydides; Caesar]. Puhtaassa matematiikassa hän kehitti nimeään kantavan 'seulan' alkulukujen hakuun.
  • Ajanlaskusysteemi saattaa olla myös historioitsija Timaios Sisilialaisen (n. 356-260 eaa.) kehittämä; asiasta ei ole varmuutta. Mesopotamialaiset olivat kehittäneet vastaavan systeemin jo edellisellä vuosisadalla.

Apollonios Pergeläinen n. 262 - 190 eaa.

• Matemaatikko, antiikin merkittävin geometrikko, joka tutki etenkin kartioleikkauksia [ks. Eudoksos]. Apollonios havaitsi, että ellipsi, paraabeli ja hyperbeli saadaan yhdestä kartiosta leikaavan tason asentoa muuttamalla (Konika, jossa käsitellään myös matematiikan historiaa). Aikaisemmin oli käytetty kolmenlaisia kartioita ja leikattu aina sivua vastaan kohtisuoraan. On esitetty, että Apollonios olisi voinut kehittää myös analyyttisen geometrian, jos kreikkalaiset olisivat tunteneet useampia käyrätyyppejä: muutaman kartioleikkauksen kanssa kömpelömpi geometrinen algebra oli kuitenkin riittävä. Kreikkalaisen matematiikan kultakausi [ks. Eukleides; Arkhimedes] päättyi Apollonioksen töihin. Kreikkalaisen matematiikan hopea-aika oli vähällä löytää lisää käyriä [ks. Diofantos ja Pappos].
  • Kartioleikkausten käytännön merkitys osoittautui erittäin suureksi, ja jo antiikin kartantekijät [ks. Hipparkhos; Ptolemaios] sovelsivat sitä. Myöhemmin lentoratojen analyysi hyödynsi paraabelia, planeettojen ratojen analyysi ellipsiä.
• Apollonios vaikutti maakeskisen maailmankuvan [ks. Aristoteles] säilymiseen paikkaamalla tätä väärää teoriaa nk. episyklien avulla [ks. Hipparkhos; Ptolemaios]. Episykliteoriassa planeetat kiertävät omaa ympyrärataansa, jonka keskipiste kiertää maata.
  • Episyklejä (ja myöhemmin yhä useammanlaisia outoja apuneuvoja) tarvittiin selittämään planeettojen taantuva liike: yötaivaalla kiintotähtiin nähden idästä länteen liikkuvat planeetat vaihtavat ajoittain suuntaansa.

Polybios n. 200 - 118 eaa.

• Historioitsija, jolla oli tavallista kriittisempi asenne lähteisiin ja josta tuli näin yksi antiikin historiatutkimuksen luotettavimmista edustajista [ks. Herodotos ja Thukydides]. Polybios uskoi, että menneiden tosiasioiden tunteminen auttaa päättäjiä tulevissa ratkaisuissaan; pääteos on nimeltään Historiai. Hän kehitti myös uuden salakirjoitusmenetelmän (erilaisia salakirjoitusmenetelmiä oli ollut käytössä jo vuosisatoja).
  • Kiinaa hallitsi Han-dynastia (202 eaa. - 220), ja siellä historiankirjoituksen perustaja oli Sima Qian (n. 145-85 eaa.), jonka Shi ji (Historioitsijan muistiinmerkintöjä) toimi mallina myöhemmille dynastiahistorioille. Hänen mielestään historia tarjosi moraalisen opetuksen koska sen kulkua ohjasi ihmisen tahto, eivät jumalat.
  • Nykyisen Intian alueen ensimmäinen ja (ennen modernia aikoja) merkittävin valtio, Mauryas (321-185 eaa.), oli juuri kaatunut.
• Polybios kirjoitti myös Rooman valtakunnan rajusta laajenemisesta vuosien 218 - 168 eaa. aikana [ks. Solon]. Foinikialaisten ehkä 800-luvun lopulla eaa. perustaman Karthagon kanssa käydyt nk. puunilaissodat liittyvät tähän. Foinikialaiset olivat perustaneet useita kauppakaupunkeja eri puolille Välimeren rannikkoa, yhden jopa Gibraltarin länsipuolelle, Cádiziin. He olivat toimineet myös eräänlaisina poliiseina merirosvoja vastaan, ja Karthagon tuhoamisen jälkeen roomalaisten piti ottaa tämä kontolleen [ks. Caesar].

Hipparkhos n. 190 - 120 eaa.

• Tähtitieteilijä ja matemaatikko (jopa: trigonometrian isä). Hipparkhos laati ensimmäisen tunnetun tähtiluettelon (850 tähteä) ja jakoi tähdet kuuteen ryhmään niiden kirkkauden mukaan. Hän oli ensimmäinen tähtitieteilijä, jonka tiedetään käyttäneen astrolabiksi kutsuttua kulmanmittauslaitetta (laite oli käytössä vielä renessanssiajalla navigoinnin apuna; myöhemmin sen korvasi sekstantti).
• Hipparkhos laski Kuun [ks. Aristarkhos] kiertoajan (29.53 d) erittäin tarkasti. Vuoden pituudelle hän laski vain n. 7 minuuttia liian pitkän ajan tarkentaen näin edellistä arviota [ks. Eudoksos] n. 4 minuutilla. [Virallinen ajanlasku ei kuitenkaan huomioinut tähtitieteilijöiden löytöjä ja kehittyi siten hitaammin; ks. Caesar]. Hipparkhos havaitsi myös, että tähtien vuotuiset asemat muuttuvat systemaattisesti ajan kuluessa. Ilmiö selitettiin myöhemmin maan pyörimisakselin prekessioliikkeellä.
  • Nykyisin nk. trooppisen vuoden pituus on 365 d 5 h 48 min 46 s = 365.2422 d; tämä lasketaan kevättasauspisteestä toiseen. Maapallon kiertoliikkeen hidastuessa jokainen vuosi on n. 0.0053 s edellistä lyhyempi.
    • Maan pyörimisakseli ei ole kohtisuorassa planeetan ratatasoon nähden, vaan on n. 23° kallellaan. Tästä aiheutuu vuodenaikojen vaihtelu, sillä akselin suunta ei muutu vuotuisen kierroksen aikana. Esimerkiksi pohjoisen pallonpuoliskon kesä ajoittuu ajalle, jolloin akselin pohjoispää osoittaa auringon suuntaan (kesäpäivän seisaus 21. tai 22.6). Kevätpäivän tasauksen aikaan (20. tai 21.3) päivä on kaikkialla maapallolla yhtä pitkä akselin ollessa suosimatta kumpaakaan pallonpuoliskoa. (Talvipäivänseisaus on 21. tai 22.12 ja syyspäiväntasaus 22. tai 23.9.)
  • Prekessioliike johtuu auringon ja kuun gravitaatiovaikutuksesta maan päiväntasaajan pullistumaan, joka saa maan akselin kääntymään pyörivän hyrrän tavoin täyden kierroksen n. 22 000 vuodessa. Prekession vaikutuksesta seisaus- ja tasauspäivät muuttavat hitaasti tähtien avulla mitattua paikkaansa. Sen johdosta myös tähtien suhteen laskettu nk. sideerinen vuosi, 365.2564 d, on pidempi kuin aurinkovuosi.
• Hipparkhos taulukoi trigonometrisia suureita (Ympyrän jänteet); näihin aikoihin ympyrän kehä jaettiin 360 asteeseen. Hipparkhos kehitti myös sekä leveys- ja pituuspiirien käyttöä maantieteessä [ks. Eratosthenes] että Apollonioksen episykliteoriaa [ks. Ptolemaios].

Pausanias 100-luvulla eaa.

• Maantieteilijä ja historioitsija. Pausaniaksen pääteos, Periegesis tes Hellados (Kreikan kuvaus), kuvaa yksityiskohtaisesti sekä Kreikkaa että kreikkalaista taidetta ja kulttuurihistoriaa uskontoineen ja mytologioineen [ks. Strabon]. Moderni arkeologia pitää kirjaa tärkeänä lähteenä muinaisesta Kreikasta.

Dionysios Traakialainen (lat. Dionysius Thrax) n. 170 - 90 eaa.

• Kirjallisuuden opettaja ja kielitieteilijä [ks. myös Platon; Aristoteles]. Dionysioksen kreikan kielioppi oli pohjana monille myöhemmille kieliopeille [ks. Diomedes].
  • Varhainen kielentutkimus koostui sekä nk. perinteisestä että nk. normatiivista eli preskriptiivisestä kieliopista. Edellinen luokittelee sanoja ja jäsentää lauseita, jälkimmäinen määrittelee korrektin - tyypillisesti kirjoitetun - yleiskielen säännöt.

Koska kokeellisuus ei ollut merkittävässä asemassa kreikkalaisessa tieteessä, se kehittyi hitaasti. Kulttuurin romahtaessa tilanne vain paheni: tiede jäi käytännössä unohduksiin vuosisadoiksi.